BMW on oman näkemyksensä mukaan siirtymässä sähköautoissaan ja hybrideissään neljänteen sukupolveen ja vuosikymmenen vaihteen jälkeen alkaa viidennen sukupolven vyörytys markkinoille. Uutta sarjaa edustavat jo viime kuussa Los Angelesissa esitelty i8 Roadster ja sen uudistunut kovakattoinen sisarmalli. Vuonna 2019 on vuorossa Mini-sähköauto, jonka koemalli nähtiin syyskuussa Frankfurtissa. Vuotta myöhemmin on X3 EV:n vuoro ja luultavasti siitä tehdään myös lataushybridi.

Kuten BMW on jo aiemmin kertonut, varsinainen vedenjakaja on vuosi 2021, jolloin esitellään iNext ja sitä seuraa peräti yhdeksän sähköautoa. Lataushybrideitä ei kuitenkaan unohdeta, vaan vuonna 2022 on tulossa kolme sellaista ja seuraavina vuosina viisi lisää.

Tärkeää BMW:n sähköistymisessä on uusi perusrakenne, jolle voidaan asentaa niin polttomoottori kuin poltto- ja sähkömoottorin yhdistelmä tai pelkkä sähkömoottori. Viimemainituissa on kevyt alumiinirakenne, yksivaihteinen vaihteisto ja valtavasti elektroniikkaa.

Rahaa säästetään käyttämällä helposti muunneltavia rakenteita ja yhdistämällä niitä toisiinsa. Esimerkiksi ajoakkua tehdään kolmea kokoa, jotka ovat 60, 90 ja 120 kWh. Niillä autojen toimintamatkat ovat 450 ja 700 kilometrin välillä. Pienin akku on kompakteihin ja edustaviin malleihin ja suurin puolestaan luksusmalleihin. Keskimmäinen akku on vedenjakajalla ja sitä käytetään kaikissa ryhmissä.

Etuvetoisissa autoissa käytetään pienintä vähintään sata kilowattia kehittävää moottoria. Takavetoisissa suurtuotantomalleissa moottorin teho on ainakin kaksisataa kilowattia ja niihin on saatavissa myös neliveto. Kiihdytysajat nollasta sataan ovat kuuden ja yhdeksän sekunnin välillä.

BMW jatkaa urheilullisten autojen valmistajana myös sähköautojen aikakaudella. Niissä on edessä vähintään 200 kilowattia kehittävä moottori ja sitä tukee yksi tai kaksi taakse sijoitettua sähkömoottoria, joissa on tehoa kaksisataa kilowattia tai enemmän. Nopeimmilla malleilla luvataan nollasta sataan pyrähdyksen sujuvan alle kolmessa sekunnissa.