Konseptiautot ovat osa uusien automallien kehitystä. Aluksi mielettömiltä tuntuvista ideoista saattaa suuren yleisön kiinnostuksen ja tekniikan kehittymisen myötä tulla jokapäiväistä käyttötavaraa. BMW:n ideatehtaan kaksi uusinta luomusta, Z18-enduro ja Z22-tutkielma, antavat osviittaa merkin tulevaisuuden suunnitelmista.

BMW Technikissä työskentelevien insinöörien, teknikoiden ja muotoilijoiden työkenttä ei ole sieltä tylsimmästä päästä. Kyseinen pääyhtymän sisaryhtiö suunnittelee ja kehittää autoteollisuuden ratkaisuja, joita voidaan mahdollisesti hyödyntää myös tuotantomalleissa. Mahdollisesti siksi, että 1980-luvun puolivälissä perustetun yksikön lähtökohtana oli antaa henkilökunnalle mahdollisimman suuri vapaus toteuttaa ideoitaan; luonnollisesti kaikkea ei voi soveltaa tuotantoon.

Enduro-auto

BMW Z18

Syntymäpäiviään 15-vuotias ”BMW Think Tank” vietti esittelemällä kaksi täysin erityyppistä prototyyppiä. Z18-mallimerkintää kantavan yksilön taustalla on idea roadster-kaupunkimaasturista. Voidaan puhua enduro-autosta, sillä suunnittelutyön alkaessa viitisen vuotta sitten kimmokkeena olivat maasto- ja kaupunkiajo-ominaisuuksia yhdistelevät enduro-moottoripyörät. Vaikutteita lienee nyttemmin haettu myös BMW X5:stä, tai päinvastoin.

Robottiauto

BMW Z22

Jos Z 18 herättää mielenkiintoa ulkoisella olemuksellaan, niin ihan samaa ei voi sanoa ”tulevaisuuden Bemarista”, Z22:sta. Avainsana onkin tässä kohdin mekatroniikka. BMW, kuten monet muut autonvalmistajat, uskoo sähköisten järjestelmien ajan myötä korvaavan perinteiset pelkästään mekaaniset ratkaisut. Esimerkiksi sähköinen auton kaasupoljin tunnetaan jo, mutta Z22 vie ajatusta askeleen pidemmälle, sillä myös jarrut ja ohjaus hoituvat sähkön avulla. Prototyypissä hyödynnetty tekniikka ei sinänsä ole täysin uutta. Autoa voisikin luonnehtia BMW:n eri mallisarjoista tuttujen yksityiskohtien ja toistaiseksi kehitteillä olevan tekniikan yhdistäväksi kokeiluksi

(Tiivistelmä Giancarlo Perinin artikkelista TM 2/2001, s. 110-111. Archivio Perini ja M. Kirchbauer, kuvat)