Chrysler Sebring on komea ilmestys ja mielenkiintoisen näköinen. Se on kuin käärmeennahkabootseissa sikarinsavuiseen ukkokerhoon sisään astuva ringo pyrkiessään merkkiuskollisten pyhimmällä alueella saamaan tilaa ympärilleen.

Sebring-mallinimi tulee kuuluisasta lentokentälle perustetusta kilparadasta, mutta uusi Chrysler ei ole eikä yritäkään olla tavallista perheauto urheilullisempi. Kooltaan se asettuu Suomen myydyimmän USA-auton, Chrysler Neonin ja viisimetrisen 300M:n väliin. Muista merkeistä kooltaan sitä lähellä ovat Audi A4, C-sarjan Mercedes ja esimerkiksi Opel Omega. Sebring on hieman yli 4,8 metriä pitkä ja painaa tasan 1 500 kiloa, niin että mistään pikkuautosta ei tarvitse puhua. Sen kerrotaan kuuluvan ylempään keskiluokkaan, jos tällainen raamitus nyt jollekin jotain sanoo. Suomeen tuotavissa autoissa on 2,7-litrainen V6-moottori, joka tuli yhtenä vaihtoehtona 300M:n mukana, mutta Valloissa on tarjolla myös yhtiön kaksilitrainen nelonen.

Kuten tämän vuoden ensimmäisessä Tekniikan Maailman numerossa kerrottiin, Chrysler Sebring starttaa Euroopan myyntinsä Suomesta. Se on harvinaista, mutta pienehköstä myyntimäärästä on valmistajankin helpompi lähteä, varsinkin kun se osuu vielä keleiltään ja olosuhteiltaan kriittiseen maahan. Alussa tarjolla on kaksi neliovista mallia eri varustetasoin ja siis myös kaksi hintaa. Koeajossa oleva LE maksaa 229 900 mk, ja nahkaistuimilla, sumuvaloilla ja hieman erityylisellä mittaristolla varustetun LX:n saa 249 900 markalla. Ainakin näillä näkymin ennen kesää markkinoille tulee kaksiovinen Convertible-avoauto, joka on saanut kotimaassa kerrassaan innostuneen vastaanoton. Se on nimittäin tällä hetkellä Amerikan myydyin avoauto. Farmaria ei ole näköpiirissä, ja tuttu Voyager-tila-auto on tarjolla tällaisen mallin kysyjälle.

Sebringin nokalla on kuusisylinterinen V-moottori poikittain. Se on suunniteltu ja valmistetaan USA:ssa, ja siinä on käytetty valuraudan sijasta kevytmetallia mahdollisimman paljon. Valmistuspaikan alleviivaaminen siksi, että eräissä Chryslereissä on käytössä myös Mitsubishin valmistamia moottoreita. Tämä moottori esiteltiin 300M-mallin yhteydessä ensimmäisen kerran, eli se edustaa uusimpia suuntauksia. Turvavarustelu on monipuolisempi kuin missään yhtiön aikaisemmassa tuotteessa. Viimeisimpiä uutuuksia ovat turvavöiden esikiristimet edessä sekä etu- ja sivuturvatyynyjen lisänä sivulasien eteen putoavat ikkunaturvatyynyt, jotka ulottuvat myös takana matkustavien suojaksi. Korin rakenteissa huomaa myös törmäysvoimia hillitseviä ratkaisuja. Esimerkiksi takaistuimen selkänojan takana oleva aukko on selvästi auton poikkipintaa pienempi. Se ei ole sitä kenenkään kiusaksi, vaan rakenne tukee koria merkittävästi. Takaovet ovat huomattavasti oviaukkoja suuremmat, ja tälläkin on kylkikolaritilanteissa suotuisa vaikutus. Takana on kolmipisterullavyöt kolmelle matkustajalle, mutta pääntuet vain kahdelle. Lisäksi takaa löytyy viisi eri kiinnikettä turvaistuinta varten.

Puolitoistatonninen automaattivaihteinen auto, joka kuitenkin kiihtyy varsin reippaasti, ei liiku pelkällä ilmalla, vaan koeajon aikana tarvittiin bensiiniä keskimäärin 11 litraa sataa kilometriä kohti. Taajama-ajo nostaa kulutuksen 12,5 litran tuntumaan, mutta moottoritiellä huristellaan jo alle kymmenen litran, ja maantiellä alitetaan yhdeksän litran raja sadalla. Ottaen huomioon auton koon lukemia voi pitää vielä kohtuullisina, vaikka kilpailijoilla on heittää peliin selvästi pienempiäkin kulutuslukemia. Sebringia voisi luonnehtia uuden sukupolven autoksi, jolla ei ole rasitteenaan merkkiuskollisuutta tai pitkiä perinteitä autonostajana – mutta mielellään lompakko kyllä kaikin puolin kunnossa.

Chrysler Sebring 2,7 V6 A4 LE

MAAHANTUOJA: Aro-Yhtymä Oy, Ristipellontie 1-9 PL 5, 00391 Helsinki

puh. (09) 54 771

HINTA: 229 900 mk

(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 3/2001, s. 128-133)