Renaultin perheessä urheilullisuudesta vastaa kaksi samanhenkistä, mutta hyvin erilaista Clio-mallimerkintää kantavaa autoa. Kaksilitrainen pikkuveli soveltuu kivasti GTI-luokkaan. Kolmilitrainen keskimoottorilla varustettu isoveli kuuluu jo erikoisempien urheiluautojen sarjaan.

Kun on kysymys autovertailuvoittajan (TM 9/00) sukulaisesta, ovat odotukset kaksilitraisen Clion suhteen korkealla. Heti ensimmäinen ajotuntuma täyttää odotukset, sillä täsmällisyys ja toimivuus ovat heti aistittavissa. Ensimmäiset ajokilometrit kaupungissa, mukulakivillä ja raitiovaunukiskoilla ovat kuitenkin viilentää välit. Lyhytliikkkeinen ja kova jousitus tekee etenemisen tuskastuttavaksi ja pienetkin kiihdytykset aiheuttavat tarpeetonta vetelyä ohjauksessa. Pitää muistaa, että auto on tehty ajettavaksi ja maailma kirkastuu.

Ei ole vaikea tehdä autosta tärisevää ja epämukavaa. On myös helppoa kertoa eteenpäin, että urheilullisena sen kuuluu olla tuollainen. Sen sijaan on hyvinkin hankalaa rakentaa kokonaisuus, jossa asiallinen mukavuus säilyy johdonmukaisuuden ja hyvän tuntuman ohella. Clion kohdalla tässä on onnistuttu. Auto haluaa kertoa kaikista ajamiseen liittyvistä tapahtumista hyvin selkeällä kielellä. Väistökokeenkin Clio selvitti ennenäkemättömällä 80 km/h nopeudella.

Perusluonteeltaan Clio on hienokseltaan aliohjautuva ja etupää vähän nyökkii. Erinomaista tasapainoa kuvaa hyvin se, että hieman ripeämpi ohjausliike irrottaa perän hienoiseen luistoon, korin heilahdukset häviävät, ja hyvän ohjaustuntuman kanustamana on helppo suoriutua tehtävästä. Myös rata-ajossa Clio viihtyy. Moottorin vääntö on laaja ja vaihteet kytkeytyvät hienosti vaikka kesken kaartessa tapahtuvan kiihdytyksen.

Suorituskyky on jokseenkin sopiva tämänhenkiseen autoon. Omien mittauksiemme mukaan Clio kiihtyi 0-100 km/h 7,4 sekunnissa. Suoritus oli myös helposti toistettavissa hyvin toimivan etupään jousituksen ansiosta. Varttimailiin kului aikaa 15,5 sekuntia ja loppunopeutta kertyi 146 km/h.

Isoveli

Jos kaksilitrainen Clio ei riitä, varalla on vielä keskimoottorinen, kolmilitrainen V6-Clio. Jo ulkoinen olemus viestittää, että tiedossa on äskeistä rajumpi kokemus. Suuri osa korista on peräisin pikkuveljestä, mutta puskurit ja lokasuojat poikkeavat ratkaisevasti. Urheilullisemman ulkonäön lisäksi näillä muutoksilla on parannettu aerodynamiikkaa ja jäähdytystä. Sisään istahtaessa havaitsee, että vaihdevipu on lähempänä ohjauspyörää ja takapenkki on korvattu moottorikopalla.

Kolmilitraisen V6:n hörähtäessä selän takana käyntiin käy välähdyksenomaisesti mielessä, josko tällaisella pelillä on lainkaan luvallista ajaa yleisillä teillä. Tärinä on raju ja ykkösen päälle kytkeminen aiheuttaa kovan metallisen kolahduksen vaihteensiirrossa. Vaikka 66 milliä perusversiota matalampi alusta on yleisluonteeltaan kovahko, niin vauhdikkaassa ajossa on havaittavissa jopa tietynasteista pintapehmeyttä. Joka tapauksessa aistittavissa hyvin tasapainoinen ja johdonmukainen urheiluauto.

Kone vääntää moitteettomasti jo 2000 kierroksesta alkaen, mutta varsinaista tehopiikkiä ei kuitenkaan koskaan tule. Kuusivaihteinen vaihteisto ja 166-kilowattinen moottori tuottavat sinällään riittävän suorituskyvyn, mutta viimeinen paukku puuttuu.

Ensimmäiset V6:t saadaan Suomeen keväällä. Pussista pitäisi löytyä suunnilleen 400 000 markkaa, jotta V6:n saisi viedä mukanaan. Jos kaksilitrainen pikkuveli vaikuttaa tarpeeksi nopealta, sen saa alle puoleen hintaan.

(Tiivistelmä Robert Koistisen artikkelista TM 17/2000, s. 54-55)