Audi sai saksalaisessa oikeudessa 800 miljoonan euron sakot osuudestaan dieselmoottorien päästöskandaaliin. Jo kesäkuussa Volkswagen-konsernille langetettiin miljardin euron sakko nelisylinteristen moottorien huijausjärjestelmän vuoksi. Audi on ollut konsernissa vastuussa V6- ja V8-dieselien kehityksestä, joten sille kohdistettiin oma sakkorangaistuksensa.

Audi ilmoitti saman tien hyväksyvänsä rangaistuksen, ja samalla annettiin pörssiyhtiölle tyypillisesti tulosvaroitus, sillä sakko vaikuttaa yhtiön ja konsernin tulokseen.

Volkswagenin osakkeenomistajat ovatkin haastaneet konsernin oikeuteen ja vaativat 8,2 miljardin euron korvauksia osakearvon laskun vuoksi.

Volkswagen-konsernin kärsimykset tuskin loppuvat vielä tähänkään, sillä näillä tuomioilla ei ole vaikutusta mahdollisiin siviilioikeudenkäynteihin. Volkswagenin osakkeenomistajat ovatkin haastaneet konsernin oikeuteen ja vaativat 8,2 miljardin euron korvauksia osakekurssin laskun vuoksi.

Volkswagen ja sen omistamat merkit eivät suinkaan ole ainoita, joihin viranomaiset ovat kohdistaneet tutkimuksensa Saksassa tai muualla. Nyt Saksan liikenneministeriö on ottanut hampaisiinsa Opelin, joka on sen mukaan laittanut kielletyn tietokoneohjelman aivan uusiinkin autoihinsa.

Aiemmin Opeleista oli löytynyt jo neljä luvatonta ohjelmistoa, jotka rajoittavat pakokaasujen puhdistusjärjestelmiä tietyissä tilanteissa. Näistä Opel on ottanut vastuun, mutta niissäkin on valmistajan mukaan lain rikkomisen sijaan käytetty lain porsaanreikää. Tänä vuonna on kuitenkin löytynyt viides ohjelmapätkä, jota viranomainen pitää laittomana mutta Opel ei.

Nyt liikenneministeriö uhkaa yhteensä noin 100 000 Cascadaa, Insigniaa ja Zafiraa pakollisella korjauskutsulla. Näissä on käytössä jo Euro 6d -luokan dieselmoottorit. Opel on ilmoittanut, että jos korjauskutsu määrätään, yhtiö puolustaa asemaansa oikeudessa.