merkkivuosi

ilpo salonen

merkkivuosi

ilpo salonen

1939

hyönteismyrkky ddt

Luonto ja etenkin kasvien hyvinvointi oli lähellä sveitsiläisen kemistin Paul Müllerin (1899–1965) ­sydäntä. Hän etsi ainetta, joka suojelisi kasveja tuhohyönteisiltä. Aineen tulisi olla halpaa ja ihmisille ja eläimille turvallista. Tuon ajan kasvimyrkyt olivat joko tai: melko turvallisia ja kalliita – tai halpoja ja vaarallisia, esimerkiksi arsenikkia.

Müller kokeili noin 350 eri yhdistettä, kunnes löysi diklooridifenyylitrikloorietaanin. Se oli syntynyt wieniläisen tutkijan Othmar Zeidlerin kokeissa vuonna 1874, mutta sille ei ollut löytynyt mitään käyttöä.

Kun Müller laittoi ainetta koeasetelmaan kärpäsen kanssa, kärpänen ­kuoli. Seurasi lisää kokeita eri hyönteisillä, ja DDT-lyhenteen saanut yhdiste tehosi niihin kaikkiin.

Aine sai jättisuosion, koska tuhohyönteiset aiheuttivat suuria tuhoja maataloudessa sekä ihmiselle vaarallisia tauteja. Näistä laajimmalle levinnyt oli malaria, joka tappoi vuosittain miljoonia ihmisiä.

DDT:n käyttö romahdutti maailman malariatapausten määrän parissakymmenessä vuodessa, ja monilla alueilla se katosi kokonaan. Huomattiin kuitenkin uusi ongelma: malariahyttyset saattoivat kehittää myrkylle vastustuskyvyn.

Myös epäilyt terveysvaikutuksista alkoivat huolestuttaa. Yhdysvaltalaisen Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät kiihdytti keskustelua. Teoksen nimi viittaa siihen, että DDT on vaarallista hyönteisten lisäksi linnuille ja muille eläimille. Carson tosin korosti tarkoittaneensa, että ylipäätään kaikkien myrkkyjen käytössä pitäisi olla varovainen.

DDT:tä levitettiin tonnikaupalla niin maatiloille kuin koteihin ja jopa hiuksiin ja muuhun karvoitukseen. Suomessa ainetta myytiin muun muassa ­nimellä Täystuho.

DDT hajoaa ympäristössä hitaasti ja kertyy ja rikastuu ravintoketjussa, joten se haittaa erityisesti ravintoketjun huipulla olevia, kuten merikotkia. On esitetty epäilyjä vaikutuksista lisääntymis­kykyyn sekä mahdollisesta syöpä­vaaral­li­suudesta, mutta syövän osalta näyttöä pidetään vähäisenä.

DDT:n käyttöä on rajoitettu maailmanlaajuisesti, ja Suomessa se kiellettiin 1970-luvulla. Aine on edelleen käytössä monissa kehitysmaissa. Suomessa sen pitoisuudet ympäristössä kääntyivät laskuun muutama vuosikymmen kiellon jälkeen.