Autouutiset

KOONNUT toni jalovaara | Autouutiset@tekniikanmaailma.fi

Autouutiset

KOONNUT toni jalovaara | Autouutiset@tekniikanmaailma.fi

Toroidionin sähkömoottorien tekniikka on ollut tähän asti salaista tietoa, mutta nyt moottoritekniikkaa käsittelevä ensimmäinen hyödyllisyysmalli on tullut julkiseksi. Koko järjestelmässä halutaan sähköturvallisuussyistä johtuen käyttää matalaa jännitettä ja virtaa, minkä ei suurista tehoista puhuttaessa pitäisi lähtökohtaisesti olla mahdollista. Toroidionin moottorissa tähän kuitenkin päästään jakamalla moottori moneen oman virtalähteensä omaavaan käämitysryhmään. Niille sähkö voidaan viedä pienempinä virtoina, pienillä jännitteillä. Johtoja ja taajuusmuuttajia tarvitaan kuitenkin oleellisesti tavallista ratkaisua suurempi määrä, ja akusto pitää jakaa vastaavaan määrään erillisiä matalan jännitteen moduuleja. Erikoisesta virtalähteen toteutuksesta huolimatta itse moottorit ovat sähköautoissa yleisimmin esiintyviä kestomagnetoituja kolmivaihetahtimoottoreita. Toroidionin joukkorahoituskierros päättyi 15.9. ja sen avulla saatiin kerättyä Suomesta 1 122 700 euroa. Neuvottelut isompien sijoittajien kanssa jatkuvat, samoin tekniikan jatkokehitys ja tuotteistaminen. Myös prototyypin testaus etenee, ja helmi-maaliskuussa on luvassa testejä lumella ja jäällä. Myös neuvottelut Le Mans -kisaprojektista kisajärjestäjä ACO:n kanssa jatkuvat normaalisti.

Nokian Renkaat rakentaa Espanjaan testikeskuksen, jonka avulla halutaan entisestään parantaa kesärenkaiden kehitystyötä. Vuoden 2017 alussa alkavat rakennustyöt Madridin eteläpuolella Santa Cruz de la Zarzassa, minne vuoden 2019 lopussa valmistuu noin 300 hehtaarin kokoinen testikeskus. Ensimmäinen vaihe 16 miljoonan euron investoinnista saadaan käyttöön jo vuoden 2017 aikana. Huipputeknologiaa hyödyntävään testikeskukseen tulee muun muassa ovaalin muotoinen, noin viiden kilometrin pituinen, koko aluetta kiertävä rata, jolla voidaan testata korkean nopeusluokan kesä- ja talvirenkaita. Uudessa testikeskuksessa tutkitaan myös talvirenkaita, mutta niiden testaus keskittyy jatkossakin 30 vuotta sitten perustettuun yli 700 hehtaariin suuruiseen Ivalon testikeskukseen, joka tunnetaan lempinimellä ”White Hell”. Kolmas Nokian Renkaiden testirata sijaitsee pääkonttorin ja Nokian-tehtaan liepeillä, missä on edistyksellisen sadetusjärjestelmän ansiosta mahdollisuus renkaiden märkäominaisuuksien testaamiseen aurinkoisinakin päivinä.

Robottiautoja ei kehitetä­vain maailmalla, vaan Tampereella Teknologian tutkimuskeskus VTT on tehnyt työtä auton ­itsenäisessä liikkumisessa tarvittavan tekoälyn kanssa. Tekoälyn on havaittava liikenneympäristö­ja sen tapahtumat samalla tavalla ja mielellään vielä paremmin kuin auton kuljettaja, minkä ­lisäksi tekoälyn on pystyttävä nopeisiin päätöksiin. Erityisongelmia aiheuttavat muun muassa Suomen talvi sekä puutteelliset tai harhaanjohtavat tiemerkinnät esimerkiksi tietyön yhteydessä. Projektin tavoitteena on saada robottiauto liikenteeseen keväällä 2017 ja myydä sen tekniikkaa joko suomalaisille tai kansainvälisille yhtiöille. Ilman kuljettajaa liikkuvat autot eivät ole jotain epämääräistä tulevaisuudessa tapahtuvaa, vaan niitä ­testattiin kesällä 2015 Vantaan asuntomessuilla ja tänä kesänä Helsingin sydämessä Hernesaaressa. Helsingissä ranskalaisen Eizon valmistamat minikokoiset linja-autot kuljettivat ihmisiä kokeilun ajan muun liikenteen seassa. Tosin autonomisesti toimineiden bussien nopeus oli rajoitettu kymmeneen kilometriin tunnissa. Suomi on houkutteleva maa autonomisesti liikkuvien ajoneuvojen testaamiseen, sillä tieliikennelakimme ei yllättäen vaadi, että autossa on kuljettaja. Autonomisesti liikkuvilla pienillä busseilla ei ole tarkoitus korvata tavallisia linja-autoja, vaan täydentää kuljetuspalveluja liittymäliikenteessä.

Navigaattoreihin liikennetietoa tuottava V-Traffic avasi syyskuussa palveluunsa lisäosan, joka tuo paikallisia, määräaikaisia hirvivaroituksia pahimpiin vaaranpaikkoihin. Tieto välittyy autojen alkuperäisasenteisiin navigaattoreihin niissä autoissa, joiden maahantuojat ovat ottaneet V-Trafficin lisenssin käyttöön. Myös Garminin erilliset navigaattorit hyödyntävät samaa rds-tmc-tietoa. Hirvivaroitukset perustuvat onnettomuusdataan eli edellisvuosien onnettomuuksien tapahtumapaikkoihin ja -aikoihin. Varoitukset ponnahtavat järjestelmään kullekin vaaranpaikalle oleelliseen aikaan ja pysyvät näkyvillä vain vaarallisimman ajan.

Pieni siivu suomalaista erikoisosaamista pääsee amerikkalaisille markkinoille, kun Sinituote Oy:n valmistamat Kungs-lumiharjat ja -jääraapat tulevat syksyllä myyntiin Sears-tavarataloketjun markkina­paikoilla USA:ssa ja Kanadassa. Searsilla on USA:ssa noin 700 ­tavarataloa, joskaan kaikki eivät osu maantieteellisesti talviautoilun otollisimmalle alueelle. Sears myy Kungsilta kolmea lumiharjaa ja yhtä erillistä jääraappaa. Suomessa Kungs tuo lumien myötä myyntiin kierrätys­muovista pääosin tehdyt Green-sarjan harjan ja raapan.

Uudessakaupungissa valmistettu Fisker ajautui konkurssiin kolme vuotta sitten, mutta uuden kiinalaisen omistajan avulla sen jäänteistä on syntynyt uusi Karma Revero. Ulkonäöltään ja tekniikaltaan auto on säilynyt hämmästyttävällä tavalla lähes ennallaan. Suomalaiset ovat vahvasti mukana myös Kaliforniassa valmistettavassa uudessa autossa, sillä Fisker Karman suomalainen hitsauslinja kuljetettiin Atlantin toiselle puolelle uuteen tehtaaseen. Suurin parannus entiseen Fisker Karmaan verrattuna uudessa Reverossa on tieto-viihdejärjestelmä, joka on helsinkiläisen Rightwaren kehittämä (ks. myös ­­s. 24). Mittareiden tilalla on korkea­resoluutioinen muokattava näyttö, ja kojelaudan keskellä on uusi kosketusnäyttö. Siihen voi yhdistää älypuhelimen ja auton vakiovarusteina ovat niin internetyhteys kuin monipuolinen navigaattori.