Parasta Suomesta

Kaikilla meillä on muistikuvia hienoista suomalaisista keksinnöistä, tuotteista ja ilmiöistä. Tässä TM:n toimituksen valintoja!

Parasta Suomesta

Kaikilla meillä on muistikuvia hienoista suomalaisista keksinnöistä, tuotteista ja ilmiöistä. Tässä TM:n toimituksen valintoja!

Upeat suomalaiset rallikuskit

Näin polvenkorkuisena ensimmäisen rallikilpailuni. Kyseessä oli Hankiralli, ja erikoiskoe sijaitsi Sipoon Svartbölessä. Oli talvi ja erittäin aikainen aamu, taisi olla myös kylmä.

Ensimmäinen näkemäni ralliauto tuli niin kovaa, että pelotti. Kirkkaiden valojen takaa paljastui Fiat 131 Mirafiori, ja sitä ajoi nuori ja näytöntahtoinen Markku Alén. Tähtäin oli maailmalle, jossa suomalaiset kuljettajat olivat olleet tunnettuja jo pitkään. Ensimmäinen suomalainen Monte Carlo -voittaja on Timo Mäkinen, joka suihkutti samppanjaa Monacon kaduille vuonna 1965. Legendaariselle englantilainen ilmaisulle, “If you wanna win, take a Finn”, on syynsä.

Vaikka ranskalaiset ovat tulleet ryminällä suomalaisten apajille, on suomalaisilla yhä sanansa sanottavana.

Jokaisessa MM-osakilpailussa voi odottaa suomalaisvoittoa, ja Hankirallista tulee yhä lisää ehdokkaita.

Robert koistinen

toimittaja

Sydäntippoja mummolassa

Tuoksumuistot ovat ihmisellä erityisen vahvoja. Muistan, kuinka mummolassa äidinpuoleinen isoäitini laittoi sokeripalaan kamferitippoja, ja niistä nousi väkevä, mausteinen leyhähdys. Vanha kansa käytti tippoja sydämen toiminnan virkistämiseen, ja löytyy niitä apteekeista vieläkin. Nykyiset sydänlääkkeet ovat toki vaikutuksiltaan tehokkaampia ja täsmällisempiä.

Kamferipuu kasvaa Aasiassa, varsinkin Borneossa ja Taiwanissa. Suomalaiskytkös aiheeseen on, että kemisti Gustav Komppa keksi vuonna 1903 menetelmän kamferin valmistamiseksi synteettisesti laboratoriossa. Kompan johdolla Tainionkoskella alkoi neljä vuotta myöhemmin kamferin teollinen tuotanto. Asiaa ei enää voida tarkistaa, mutta saattaa olla, että mummoni sydän pysyi virkeänä nimenomaan Kompan prosessin tuottamilla tipoilla.

ILPO SALONEN, TUOTTAJA

Koukuttava sykemittari

Sain sykemittarin 18-vuotislahjaksi tammikuussa 1988. Se (Polar Electro 1977) oli nuorelle juoksijalle iso askel kohti ”tieteellistä valmentautumista” – siihen asti kuormitusta ja palautumista oli seurattu kellon kanssa sormella ranteesta tai kaulasta tunnustellen. Sykevyö piti vain kastella vedellä (tai useimmiten syljellä…) – ja menoksi.

Jäin koukkuun. Sykkeiden seuraamisesta tuli pakkomielle. Katse vaelteli ranteessa kovien vetojen aikanakin. Intervallit piti juosta juuri anaerobisen kynnyksen alla optimisykkeillä. Urheilijalle tärkeä oman elimistön kuuntelu jäi vähemmälle. Päämääränä siintänyt 1 500 metrin olympiakulta jäi – todennäköisesti juuri tästä syystä – saavuttamatta. Kausi huipentui pronssimitaliin piirinmestaruus­kisoissa. Sittemmin olen käyttänyt sykemittaria satunnaisesti. Itsensä mittaaminen on mukavaa ja jossain määrin varmaan myös hyödyllistä. Kohtuukäyttö lienee avainsana tälläkin elämänalalla.

OLLI KOIVUSALO TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Helkama Mini GT ja kunnon löylyt

Supisuomalaisen saunan ohessa tutustuin poikasena ennen 1970-luvun puoliväliä myös Helkama Mini GT -mopoon, joka löytyi mummolan aitasta. Sauna tuli elämääni jäädäkseen, mutta Mini GT matkasi kanssani vain yhden kevään ja kesän, kunnes se leimahti tuleen kesken ajon osuuskaupan kohdalla, ennen kylän kioskia. Kulmakarvat kärähtivät.

Vuonna 1967 startannut Mini GT oli tuolloin varsin harvinainen näky kyläteillä, ja se oli yllättävän sporttinen tapaus myös muotoilultaan. Ja eikös sen kantaisä ole Helkaman Hopeasauma-mopo (kotimaisella Hyry-Sysy-moottorilla vuodelta 1954), joka on ihan niitä ensimmäisiä suomalaisia mopoja.

Iän karttuessa ymmärsin myös Mikael Agricolan, Aleksis Kiven ja Suomi-konepistoolin arvon, mutta kohtalokas Mini GT nappaa minun kohdallani Suuren Suomalaisen tittelin saunan tullessa hyväksi kakkoseksi.

MAURI KAARRE, TUOTTAJA

Koukuttava sykemittari

Sain sykemittarin 18-vuotislahjaksi tammikuussa 1988. Se (Polar Electro 1977) oli nuorelle juoksijalle iso askel kohti ”tieteellistä valmentautumista” – siihen asti kuormitusta ja palautumista oli seurattu kellon kanssa sormella ranteesta tai kaulasta tunnustellen. Sykevyö piti vain kastella vedellä (tai useimmiten syljellä…) – ja menoksi.

Jäin koukkuun. Sykkeiden seuraamisesta tuli pakkomielle. Katse vaelteli ranteessa kovien vetojen aikanakin. Intervallit piti juosta juuri anaerobisen kynnyksen alla optimisykkeillä. Urheilijalle tärkeä oman elimistön kuuntelu jäi vähemmälle. Päämääränä siintänyt 1 500 metrin olympiakulta jäi – todennäköisesti juuri tästä syystä – saavuttamatta. Kausi huipentui pronssimitaliin piirinmestaruus­kisoissa. Sittemmin olen käyttänyt sykemittaria satunnaisesti. Itsensä mittaaminen on mukavaa ja jossain määrin varmaan myös hyödyllistä. Kohtuukäyttö lienee avainsana tälläkin elämänalalla.

OLLI KOIVUSALO TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Helkama Mini GT ja kunnon löylyt

Supisuomalaisen saunan ohessa tutustuin poikasena ennen 1970-luvun puoliväliä myös Helkama Mini GT -mopoon, joka löytyi mummolan aitasta. Sauna tuli elämääni jäädäkseen, mutta Mini GT matkasi kanssani vain yhden kevään ja kesän, kunnes se leimahti tuleen kesken ajon osuuskaupan kohdalla, ennen kylän kioskia. Kulmakarvat kärähtivät.

Vuonna 1967 startannut Mini GT oli tuolloin varsin harvinainen näky kyläteillä, ja se oli yllättävän sporttinen tapaus myös muotoilultaan. Ja eikös sen kantaisä ole Helkaman Hopeasauma-mopo (kotimaisella Hyry-Sysy-moottorilla vuodelta 1954), joka on ihan niitä ensimmäisiä suomalaisia mopoja.

Iän karttuessa ymmärsin myös Mikael Agricolan, Aleksis Kiven ja Suomi-konepistoolin arvon, mutta kohtalokas Mini GT nappaa minun kohdallani Suuren Suomalaisen tittelin saunan tullessa hyväksi kakkoseksi.

MAURI KAARRE, TUOTTAJA