Tuoteuutiset

ilpo salonen | Tuoteuutiset@tekniikanmaailma.fi

Tuoteuutiset

ilpo salonen | Tuoteuutiset@tekniikanmaailma.fi

puhdasta ja kestävää pintaa

Avalon-pinnoitustuotteet lupaavat nano­teknologiaan perustuvaa suojapinnoitusta koteihin, autoilijoille ja veneilijöille. Tuotteiden avulla pinnat pysyvät siisteinä, kulutusta kestävinä ja helposti puhdistettavina.

Ensiotec-yhtiö kertoo, että tuotteet on alkujaan kehitetty teollisuuden, etenkin metsäteol­lisuuden tarpeisiin. Helsingin ja Turun yliopistojen sekä VTT:n testien mukaan käsitellyt pysyvät paremmassa kunnossa ja hygieniataso on parempi, puhdistus käy nopeammin ja vähemmin kemikaalein kuin ilman käsittelyä.

Kemiallisesti tarttuvat, pehmeällä liinalla levitettävät Avalon-nesteet sopivat lasi-, rosteri-, muovi-, keraami- ja teräspinnoille. Pinnoite on läpinäkyvää eikä muuta pinnan tuntumaa tai tee pinnoista liukkaita, yhtiö kertoo.

Kodin tuotteilla voi puhdistaa, desinfioida ja pinnoittaa esimerkiksi wc:n hanat ja kaappien­ kahvat ja ovet. Auton lasi-, maali- ja peilipintojen luvataan kestävän entistä paremmin kulutusta. Vanteiden pinnoite helpottaa puhtaanapitoa.

Veneen voi pitää kunnossa sekä sisältä että ulkoa aina pohjasta hyttiin. Käsittely auttaa veneen pysymistä siistissä kunnossa.

Avalon-valmisteet sisältävät muun muassa isopropanolia ja etanolia. Tuotteiden hinnat vaihtelevat noin 14 ja 24 euron välillä.

lisätietoja: www.ensiotec.fi

Lisää kaiuttimia luonnonkuitu­komposiitista

UPM Formi -luonnonkuitukomposiitti on osoittautunut mainioksi kaiutinkoteloiden materiaaliksi. Ensimmäisenä sitä sovelsi Aurelia ja heti perään Genelec. Nyt Aurelia aikoo käyttää luonnonkuitukomposiittia erittäin pienessä Miniara-aktiivikaiut­timessa, jota odotetaan myyntiin vuoden 2017 alussa.

Aurelia Miniara toistaa musiikin kahdesta 2 ¼ tuuman laajakaistaelementistä, joiden eteen on muotoiltu uudenlainen csr-aallonohjain (cylinder source radiator). Näin saavutetaan tasainen suuntaavuus ja yhtenäinen äänimaisema. Vahvistimen teho on 15 wattia. Prototyypin lyhyen koekuuntelun perusteella voimme sanoa, että konsepti vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Miniara-kaiutinparin voi kytkeä linjatulon kautta esimerkiksi tietokoneeseen. Langaton toisto onnistuu bluetooth 4.0 -yhteydellä joko yhteen tai kahteen kaiuttimeen. Stereokuuntelussa kaiuttimet yhdistetään toisiinsa rca-kaapelilla. Miniaran voi ostaa myös akullisena versiona, jolloin se on helppo kaapata mukaan matkalle.

Aurelia Miniaran mitat ovat 11 x 16,8 x 14 senttimetriä, ja se painaa yhden kilon. Väriksi voi valita mustan, punaisen, valkoisen tai sinisen. Hinnat vahvistetaan myöhemmin.

lisätietoja: www.aurelia.fi

Musiikki raikaa huonekaluista

Murean älykalusteet tuovat kotiin äänentoiston, joka on rakennettu soiviin kalusteisiin. Niihin on piilotettu laadukasta äänentoisto­tekniikkaa, jolloin tv-taso muuttuu kotiteatteriksi, sohva kotiteatterin langattomiksi surround-kaiuttimiksi ja lipasto langattomaksi kaiuttimeksi.

Tuoteryhmiä on kolme: Serene, Vino ja Artome. Versioita on useita, esimerkiksi Artomesta on laskentatavasta riippuen kaksi tai neljä versiota, joissa kaiutinratkaisut vaihtelevat. Vino- ja Serene-mallistoissa on kaksi tv-tasoa ja erikokoisia lipastoja. Lipastoissa on soiva vetolaatikko. Stereo TV-taso toistaa televisioon kytketyn äänen stereolaatuisena.

Murean kalusteet soveltuvat kaikkiin älylaitteisiin, kuten Smart TV, älypuhelin tai tabletti. Laitteet ohjautuvat automaattisesti käyttölaitteen mukaan.

Älylipastojen hinnat lähtevät 995 eurosta ja älytasojen 1 995 eurosta. Valmistaja kertoo, että Murean Vino -mallistoa myy Isku, Artome-mallisto on suunniteltu hifiliikkeille ja Serene-malliston jälleenmyyjä julkaistaan lähiaikoina.

lisätietoja: www.murean.fi