Näin tehtiin koeajokuvaus

Näin tehtiin koeajokuvaus

Ilmassa sähköä ja etanolia

Valokuvaus Edellisten sivujen koeajon avaus­kuvassa taustaa valaisee komea tulimeri. Loppu­tulos syntyi monen ammattilaisen yhteistyönä.

Tekniikan Maailma –lehtiperheen ulkoasupäällikkö Ari Hirvonen halusi Range Rover Velarin koeajon avauskuvaan jotain poikkeuksellista. Saamansa pitää, totesi työryhmä, ja pian syntyi ajatus räjähdyksestä kuvan tehosteena. Tekijöitä ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä TM:n avustaja Jari Kohonen on ollut mukana Duud­soneiden taustatiimissä, ja hän tunsi sopivat henkilöt.

Räjähteitä jo toisessa polvessa

Orimattilalainen Henri Kiviniemi on pitkän linjan tehosteräjäyttäjä. Hänen töitään on nähty muun muassa MTV3:n Posse-ohjelmasarjassa ja Nelosen Myytin­räjäyttäjät-sarjassa, joka on pääosin myös Kiviniemen ideoima.

Tehosteräjäytykset edellyttävät E-luokan tehosteräjäyttäjän lupakirjan. Siihen puolestaan vaaditaan tehosteräjäyttäjäkoulutus (räjäyttäjä E-kurssi) ja vähintään kuuden kuukauden työkokemus. Nykymääräysten mukaan panostajan tai edes ylipanostajan pätevyys ei riitä tehosteräjäyttäjän lupakirjaan ilman tehostealan työkokemusta ja E-kurssia.

Kiviniemelle uravalinta alkoi kirkastua jo vuosia sitten. Maatilalla herännyt kiinnostus erilaisiin räjähteisiin periytyy isältä.

”Isä on myynyt räjähteitä kaivoksille ja työmaille, mikä avasi itsellenikin mahdollisuuden päästä räjäytystöihin käsiksi”, Kiviniemi taustoittaa.

Hän on työskennellyt räjähteiden parissa kymmenen vuotta ja erikoistui tehosteräjäytyksiin viitisen vuotta sitten.

Koeajokuvamme tulimeri syntyi uusiutuvista luonnonvaroista valmistetulla polttoaineella. Noin 60 litran suuruinen etanolipanos suunnattiin hallitusti ja auton taakse käyttämällä räjähteiden laukaisualustoina erikoisvalmisteisia teräsputkia. Putkien oikea rakenne, niiden suuntaus ja ankkurointi ovat tärkeä osa tehosteräjäyttäjän ammattitaitoa.

Putkiin ladattiin polttoainepanoksen kumppaniksi sähkönallista eli ”helmestä” ja magnesiummassasta rakentuva panos. Sen tehtävänä on sekä antaa rekyyli polttoaineelle että sytyttää ilmaan sumuna levinnyt etanoli palamaan. Massan tarkempi koostumus ja määrä ovat ammattisalaisuuksia.

”Helmet laukaistaan johtamalla niihin sähkövirta. Tässä tapauksessa kaikki panokset räjäytetään samanaikaisesti, joten tehtävä on helppo”, Kiviniemi toteaa.

Usein efektit sytytetään ryhmissä tai sarjoina, jolloin alkupanoksille ohjataan virta tietyssä järjestyksessä suunnitelman mukaisesti. Tässä käytetään apuna tietokoneohjattuja laukaisimia, joiden avulla räjähdyshetki voidaan säätää jopa millisekuntien tarkkuudella.

Hulvattomasta tyylistä ja isoista, näyttävistä räjäytyksistä huolimatta Kiviniemi on erittäin tarkka turvallisuusseikoista. Turvaetäisyyksistä, oikeista varusteista tai tuotteiden ohjeiden mukaisesta kuljetuksesta tapahtumapaikalle ei tingitä. Riskejä ei tehostetöissä oteta.

”On ensiarvoisen tärkeää, ettei kukaan loukkaannu ja ettei ulkopuolista omaisuutta vahingoiteta. Se on kunnia-asia”, Kiviniemi sanoo.

Pikkupoikamainen innostus alaan on kuitenkin säilynyt. ”Ainahan se on hienoa, kun saa räjäyttää jotain. Ja kuten tänäänkin nähtiin, jokaisella oli hymy huulillaan. Nämä ovat aina kaikille hyvin vaikuttavia kokemuksia”, Kiviniemi nauraa.

Vauhdilla vai varman päälle?

Kuvaus tehdään eteläsuomalaisella peltoaukealla, jota on käytetty usein Myytinräjäyttäjät-ohjelman teossa. Olemme huolissamme alueen asukkaiden reaktioista ja siitä, että luvat ovat varmasti kunnossa, mutta Kiviniemi vakuuttaa, että huolta ei ole. Siltä todella näyttää, sillä kaikki kuvaus­paikkamme ohi kulkevat paikalliset tuntevat räjäyttäjämme ja tervehtivät iloisesti.

Kuvauspaikan peltotiet ovat kapeita, ojat syviä, ja kuvattava auto iso ja kallis. Käymme keskustelua siitä, millaisella vauhdilla autoa pitäisi ajaa. Olisi toki hienoa, että sora hieman lentäisi ja vauhti näkyisi, mutta autoa kuvauksessa ajavan Robert Koistisen vahva mielipide on, että rauhallinen vauhti riittää. Ihan hyvä perustelu on se, että hän ei varsinaisesti näe mitään, kun voimakkaat kuvausvalot osoittavat suoraan silmiin.

Arvoituksellinen valotus

Valokuvaajan kannalta tilanne on poikkeuksellinen. Päävastuun kuvien ottamisesta on saanut Mirva Kakko. Hänen tyylikkäitä otoksiaan on nähty TM:n ja muiden Otavamedian lehtien sivuilla jo pitkään, mutta tehosteräjäytystä Mirvakin kuvasi ensimmäistä kertaa.

”Tällaisessa kuvauk­sessa on tavallista enemmän huomioon otettavia asioita. Kun tehdään vain yksi räjähdys, on ratkaisevinta koko tapahtuman lyhyt aika, sillä itse räjähdys kestää vain muutaman sekunnin kymmenesosan. Käyttämäni Canon EOS-1 D X Mark II ottaa 14 kuvaa sekunnissa, joten lopullisia räjähdyksen sisältäviä ruutuja on vain muutama”, Mirva pohtii.

Räjähdystä ei ole tarkoitus toistaa vain siksi, että kuvaaja missaa ratkaisevan hetken. Mirvaa on varmistamassa TM:n pitkäaikainen testijärjestäjä ja valokuvaaja Jari Kujala – kahdesta kuvaajasta toisen täytyy onnistua.

Täytyy tehdä päätös valotusajan suhteen: Halutaanko kuvaan liikettä, mikä näyttää aina hyvältä liikkuvaa autoa kuvattaessa, vai pysäytetäänkö sekä räjähdys että auto, jotta itse räjähdys kuvastuisi mahdollisimman näyttävästi. Mirva päätyy jälkimmäiseen ratkaisuun.

”Hankalin asia on valotuksen määritys. Räjähdyksen tuottamaa valoa voi vain arvailla, mutta myös kohde pitäisi saada valottumaan oikein. Digi ei kestä ylivalotusta, joten räjähdys pitää pystyä valottamaan kerralla oikein.”

Projektia hankaloittaa luonnonvalon niukkuus. Pääsemme kuvauspaikalle vasta kahden aikaan, ja kuvauspäivänä aurinko laskee jo neljältä. Valmisteluihin kuluu oma aikansa, ja kun päästään kuvaamaan, hämärä on jo pitkällä. Luonnonvalo edesauttaisi kohteen oikein valottumista. Jos on liian pimeää, kohde jää täysin vastavaloon ja näyttää liian tummalta. Salamaa ei pysty käyttämään nopeassa sarjakuvauksessa, koska salamat eivät pysty latautumaan ja välähtämään 14 kertaa sekunnissa. Taustan räjähdyksen ja oikein valottuvan auton välillä tulee olemaan monta aukkoa eroa.

Mukana on kaksi jatkuvan valon lähdettä, mutta pakettiautomme invertterin teho riittää vain toisen päällä pitämiseen, mikä tuli pikku yllätyksenä. Valo tuodaan mahdollisimman lähelle auton ajoväylää, niin että sen hyöty voidaan maksimoida. Myös pakettiauton katolla oleva ledilisäkaukovalopalkki sytytetään.

Käymme pientä dialogia siitä pitäisikö auton eteen, kuva-alan ulkopuolelle, sijoittaa yksi räjähdeputki, joka valaisisi autoa ja heijastuisi sen kyljestä, mutta päädymme laittamaan kaikki räjähdeputket auton taakse kuva-alalle saadaksemme tulokseksi mahdollisimman näyttävän räjähdyksen.

Sen sijaan auton etupuolelle kaadetaan maahan geelimäistä etanolia, joka sytytetään ja joka heijastuu auton kyljestä. Tosin lopullisessa kuvassa taustan räjähdyksen ja etualan palavan etanolin välillä on niin kova valoero, että etualan liekit hädin tuskin näkyvät auton kyljessä.

Kun kaikki on valmista, on jo todella pimeää: ”Haluatteko vielä harjoitella?” kysyy Henri Kiviniemi. ”Ei, vedetään nyt vaan, ettei valo kokonaan karkaa!”, vastaa Mirva.

Aimo Niemi nostaa videokuvauskopterit ilmaan, Robbe lähtee liikkeelle Velarilla, ja auton ollessa sovitussa kohdassa Henri, Mirva ja Jari painavat nappeja.

KABOOM!

Näin tehtiin koeajokuvaus
Näin tehtiin koeajokuvaus

Näin tehtiin koeajokuvaus