Järjestelmäkamera on monille se ainoa oikea kamera. Vaikka niitä pidetäänkin lähinnä ammattilaisten perustyökaluina, kiinnostavat huokeammat mallit, eli niin sanotut kehittyneen harrastajan kamerat tai puoliammattilaiskamerat, myös innokkaimpia kotikuvaajia.

* Canon 300D * Nikon D70 * Olympus E300 * Pentax *ist DS

Digitaaliset järjestelmäkamerat ovat edelleen kalliita verrattuina kinofilmijärjestelmiin. Tuhat euroa on harrastajalle kova hinta kamerasta, ja sillä saa vasta yhden objektiivin ja kameran oman pienitehoisen salamalaitteen. Jos laajentaa objektiivivalikoimaa ja hankkii tehokkaan salamalaitteen, rahaa kuluu toinen mokoma lisää. Näin siitäkin huolimatta, että hinnat ovat viime vuosina laskeneet roimasti.

Valitsimme tähän vertailuun neljä markkinoiden halvinta ja sen myötä ostetuinta järjestelmäkameraa.Sekä yli vuoden ikäinen Canon 300D että uunituoreet Olympus E300 ja Pentax *ist DS on hinnoiteltu perus-zoomilla varustettuna noin 1000 euron paikkeille. Nikon D70:ää on myös saanut samaan hintaan, joskin Nikonin omaa objektiivia halvemmalla zoomilla. Merkin omalla objektiivillaan Nikonia tarjotaan hieman alle 1300 eurolla.

Joillekin järjestelmäkamera on varmasti jonkinlainen statusesine, mutta sen tärkein ominaisuus, vaihdettavat objektiivit, kiinnostanee todennäköisesti vieläkin useampia. Vaihdettavien objektiivien ansiosta kuvaaja voi ainakin haaveilla laajentavansa järjestelmää joskus myöhemmin Kaikki vertailun kamerat soveltuvat myös ammattikäyttöön esimerkiksi kuvaavalle toimittajalle, mutta studiotyöhön ja urheilukuvaajalle on tarjolla järeämpääkin kalustoa.

Toinen järjestelmäkameran merkittävä etu on optinen peilietsin. Peilietsimellä on digiaikana myös rajoituksensa: toisin kuin videoetsimellä varustetuissa kameroissa, etsinkuva ei kerro mitään yli- tai alivalottumisesta. Järjestelmäkamerassa sähköistä digikuvaa pääsee katsomaan vasta valotuksen jälkeen takakannen näytöltä.

Vertailun kameroissa on paljon eroja ja toisaalta samankaltaisuuksia. Kaikissa on samat perusvalotustoiminnot, joista käytetään lyhenteitä Auto, P, M, A, S, sekä näiden lisäksi joukko aihekohtaisia valotusohjelmia. Kaikissa on automaatti- ja käsitarkennus, erilaisia valonmittaustapoja, raw- ja jpeg-tallennusformaatit, ladattava akku sekä yhdysrakenteinen salamalaite.

Kaikki hallitsevat sekä Adobe rgb- että srgb-väriavaruudet. Yhteisiä ominaisuuksia ovat lisäksi säädettävä okulaarikorjaus näön mukaan ja standardikiinnitys erilaisille salamalaitteille. Yhteistä on myös sellainen kummallisuus, ettei yhdessäkään ole x-synkronipistukkaa tavallista salamatäsmäysjohtoa varten.

Osa näillä kameroilla kuvaavista suosii raw-kuvapakkausta, osa kuluttajakameroiden standardipakkausta eli jpeg-tiedostomuotoa. Raw- tai tiff-tiedostot vievät huomattavasti enemmän tilaa muistikortilta kuin pakatut jpeg-kuvat.

Lisäksi raw-tiedosto on käsittelemätön ja kompressoimaton, joten se ei sellaisenaan sovellu kuvatiedostoformaatiksi. Siksi kuvat täytyy prosessoida joko kameran omalla ohjelmalla tai kuvankäsittelyohjelman laajennuksella. Uudet kuvankäsittelyohjelmat kyllä ymmärtävät raw-tiedostojakin.

Luulisi, että kaikkien kameroiden sisältämät toiminnot olisi myös merkitty samoilla symboleilla tai koodeilla. Näin on vain osittain. Vaikka valotustavat onkin lyhennetty samoin kirjaimin, esimerkiksi tärkeä jpeg-pakkaus ja sille tyypillisesti käytettävät kolme laatutasoa on eri kameroissa merkitty eri tavoin.

Yhdessäkään vertailun kamerassa ei havaittu merkittävää laukaisuviivettä, eli valotustoiminnot käynnistyvät välittömästi laukaisimen painalluksesta. Peilikamerassa on kuitenkin aina tietty viive laukaisimen painalluksen ja todellisen valotuksen alkamisen välillä, koska peili on käännettävä mekaanisesti pois valon tieltä ja suljin on avattava.

(Tiivistelmä Harri Hietalan artikkelista TM 1/05, s. 108-115)