Verkkokauppajätti Amazonin Echo-laitetta on myyty Yhdysvalloissa jo miljooniin koteihin. Ääniohjauksella toimiva laite tottelee käyttäjänsä antamia käskyjä ja pyyntöjä alkaen säätilan kertomisesta verkko-ostosten tekoon.

Joskus teknologia voi kuitenkin tuottaa ikäviä yllätyksiä, jos Echon tekoäly nimeltään Alexa kuuntelee ääniä hieman liiankin tarkkaan, kertoo Gizmodo.

San Diegossa toimivan XETV-TDT-kanavan mukaan viime torstaina televisiossa lähetettiin juttu, jossa kerrottiin tapauksesta, jossa 6-vuotias tyttö osti vahingossa 170 dollarin arvoisen nukkekodin Echon avulla. Tyttö oli sanonut laitteelle: ”Voitko leikkiä nukkekotia kanssani ja hankkia minulle nukkekodin?”

”Tytöllä oli siitä mainio näkemys”, uutisankkuri Jim Patton sanoi tv-lähetyksessä. ”Alexa tilasi minulle nukkekodin.”

Kanava kertoo, että tuo kommentti oli herättänyt Echo-laitteita ”kaikkialla San Diegossa” yrittämään tehdä omia nukkekotitilauksia.

Tällä hetkellä Echo-laitteiden Alexa-tekoäly ei kykene tunnistamaan, onko sille puhuva ihminen laitteen oikea omistaja. Siksi ainakin periaatteessa laitteet pystyvät jatkossakin ottamaan vastaan komentoja televisiosta.

Amazon muistuttaa, että automaattisen äänitilausmahdollisuuden pystyy kytkemään pois päältä tai lisäämään siihen suojakoodin. Yhtiö on myös luvannut, että vahingossa tilatut tavarat saa palauttaa ilmaiseksi.