Suomessa myydään iPhone-puhelimia Euroopan halvimmalla hinnalla, ainakin jos on uskominen uutta maailmanlaajuista vertailua eri teknologiatuotteiden hinnoista.

Eteläamerikkalainen vähittäiskauppayhtiö Linio on julkaissut Technology Price Index -vertailun, jossa on arvioitu eri teknologiatuotteiden hintoja 71 maassa.

Vertailusta ilmenee, että iPhonen hinta on Suomessa koko maailman neljänneksi halvin ja Euroopan maista halvin. Linion laskelmien mukaan keskimääräinen iPhonen hinta on Suomessa noin 476 dollaria eli noin 449 euroa. Vielä halvemmalla iPhone irtoaa vain Angolassa, Japanissa ja Kiinassa.

Linion tiedotteesta ei selviä, miten hinnat on laskettu listaa varten ja onko esimerkiksi jokin tietty iPhone-malli laskettu mukaan vertailuun.

Vielä hämmentävämpää on, että vertailussa on laskettu eri maista ”Android-puhelimen” hintaa, mikä pitää sisällään aika monenlaista ja -hintaista vimpainta.

Yritämme siis sanoa, että tähän vertailuun ja sen metodologiaan kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.

Esimerkiksi Soneran ja Elisan verkkokaupasta iPhone SE:n saa 399 eurolla ja iPhone 5S:n vielä halvemmalla, mutta uudempien mallien hinta on paljon korkeampi.

Muissa tutkituissa tuotelajeissa Suomi ei ole halvimpien joukossa, ja esimerkiksi Windows-kannettavien sarjassa Suomi on vertailussa maailman kalleimpien joukossa.

Linio selittää tiedotteessaan, että verotus vaikuttaa voimakkaasti eri tuotteiden hintoihin eri maissa. Esimerkiksi Lähi-idän maista elektroniikan ostaminen on yleensä edullista alhaisen verotuksen vuoksi.