Älypuhelin seuraa suomalaisia lähes kaikkialle, kertoo torstaina julkaistu Tele Finlandin Mobiilikäyttötutkimus.

Monille älypuhelin on käden ulottuvilla heti heräämisen jälkeen, sillä puhelin toimii monilla nykyään herätyskellona. Tutkimuksen mukaan liki kuusi kymmenestä aikuisesta ja lapsesta katsoi puhelimestaan myös uudet viestit ja sosiaalisen median päivitykset pian herättyään.

”Erityisesti alle 40-vuotiaat perheen äidit ovat aktiivisia seuraamaan älypuhelimellaan lähipiirin ja maailman menoa aamulla ja illalla. Äitien tavoin perheen tyttärillä puhelin on ahkerassa käytössä heti herättyään tai ennen nukkumaan menoa”, sanoo tiedotteessa tutkimuksiin perehtynyt sosiaalista mediaa tutkinut sosiaalipsykologian tohtori Suvi Uski.

Älypuhelin kulkeutuu monella mukaan myös vessaan. Tutkimukseen vastanneista vanhemmista liki kolmannes myönsi tekevänsä näin, ja erityisesti alle 40-vuotiaat perheenisät viihtyivät vessassa puhelimensa kanssa.

Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, koska vessassa jumittaminen tuottaa miellyttävän lepohetken lapsiperhearkeen.

Perheen jälkikasvu otti älypuhelimen mukaansa vessaan sitä yleisemmin, mitä enemmän ikää karttui.

Tutkimuksen mukaan älypuhelin on muutenkin hyvä keino tappaa aikaa.

Puhelin otetaan esiin, jos mitään tärkeää ei tapahdu tai joudutaan odottamaan, esimerkiksi taitettaessa matkaa bussissa tai junassa. Puhelimesta luetaan esimerkiksi uutisia, sähköposteja tai vaihdetaan kuulumisia. Välillä puhelimella taas tallennetaan tapahtuma tai tilanne jaettavaksi ystäville.

”Vanhemmista naiset ovat miehiä aktiivisempia pitämään älypuhelinta seuralaisenaan. Perheissä taas 13‒17-vuotiaat nuoret viettivät luppohetkiä puhelimen seurassa nuorempiaan useammin. Älypuhelin on selkeästi nuorille sosiaalinen seuralainen, sillä sen kautta ollaan yhteydessä aktiivisesti ystäviin”, Suvi Uski sanoo tiedotteessa.