Nuoret, jotka haluavat asfalttiteiden lisäksi ajella hiekkateillä ja metsäpoluilla sekä käyttää kytkintä ja vaihteita motoristien tapaan, valitsevat enduromopon. Kokosimme suosikkiendurot yhteen ja lähdimme nuorten jalanjäljille.

* Aprilia RX 50 Racing * Derbi Senda DRD Racing * Peugeot XPS * Rieju MRX * Yamaha DT50 RS

Endurotyyppiset mopot ovat nousseet nuorten suosikeiksi. Isopyöräisten mopojen hallintalaitteet ovat kuin isoissa 1 000-kuutioisissa moottoripyörissä. Kaupungeissa enduromopot ovat harvinaisia kulkijoita, mutta maaseudulla niitä näkee yhä enemmän. Kiinalaisskoottereiden ohella enduromopojen myynti on ollut kasvussa. Edessä oleva 21-tuumainen ja takaa löytyvä 18-tuumainen karkeakuvioinen rengas sopivat mainiosti maaseudun hiekkateille.

Mallitarjonta on hyvin laaja, ja kaupan on monia merkkejä. Lähempi tutkiskelu paljastaa kuitenkin, että samoja karkearenkaisia enduromopoja myydään eri nimillä. Laaja endurovalikoima supistuu entisestään, kun katseet siirretään moottoreihin. Monet valmistajat luottavat Minarellin voimanlähteeseen, muita moottorivalmistajia ovat Morini ja National Motor.

Testimopoiksi valittiin rekisteröintitilaston myydyimmät merkit, ei kuitenkaan päällekkäisiä malleja. Derbi on hallinnut tilastoja ylivoimaiseen tapaan, ja sen endurovalikoimassa on useita eri malleja. Valitsimme mukaan Senda DRD Racing -malliin, joka on varustettu isommilla jarruilla, erilaisella jousituksella ja digitaalimittaristolla. Aprilian kahdesta versiosta testiin saatiin RX 50 Racing. Peugeotin ja Yamahan kohdalla mallin valinta ei tuottanut ongelmia, koska molemmilla on vain yksi enduromopo. Espanjalainen Rieju on merkeistä tuntemattomin. Mallistosta löytyy putkirunkoinen RR Sport 50 ja palkkirunkoinen MRX 50. Valitsimme mukaan jälkimmäisen.

Testimopojen runkorakenteet ja moottorit ovat melko samantyyppisiä. Aprilia RX on ainoa putkirunkovalmisteinen, muut ovat nykysuuntauksen mukaisesti palkkirunkoisia. Molemmat runkoratkaisut ovat toimivia, eikä kummastakaan löydy heikkoja kohtia. Derbi on ainoa, joka ei käytä Minarellin moottoria – se luottaa omilla logoilla varustettuihin National Motorin tuotteisiin.

Minarellin moottorin ikävin puoli tulee esille käynnistettäessä. Tällöin vaihteen pitää olla vapaalla eikä kytkimen käyttökään helpota tilannetta. Tämä on ikävä piirre silloin, kun moottori pääsee sammumaan yllättäen. Derbin käyttämä moottori käynnistyy vaivattomasti moottoripyörien tapaan vaihde päällä ja kytkin pohjassa. Vaikka neljässä mopossa on saman valmistajan moottori, saadaan niille toisistaan poikkeavia tuloksia. Tähän vaikuttavat erilaiset kaasuttimet ja pakoputket. Myös kaasuttimien säädöillä on oma merkityksensä lopputuloksiin.

Yhä tiukentuvat päästömääräykset ja mopoissa käytettävät tehoiltaan kuristetut moottorit ovat osoittautuneet hankalaksi yhdistelmäksi. Etelä-Euroopan lämpötiloihin säädetyt moottorit ovat ongelmallisia Pohjolan viileissä olosuhteissa. Moottorit käyvät liian laihalla polttoaineseoksilla ja vaativat kohtuuttoman pitkiä lämmityskäyttöjä, jotta ne saa käymään hyvin. Suomen olosuhteissa mopoihin pitäisi vaihtaa syksyisin isompi pääsuutin ja talvisin vielä yhtä pykälää suurempi.

Kuristettujen mopomoottoreiden taloudellisuus ei ole paras mahdollinen, sillä ne kuluttavat jopa viisi litraa polttoainetta sadalla kilometrillä.

Testatut enduromopot ovat ajo-ominaisuuksiltaan ja jarruiltaan erittäin hyviä, suorastaan moottoripyörämäisiä. Istuinkorkeus saattaa nuorelle keskenkasvuisille olla jopa liian korkea, näin on esimerkiksi Peugeotissa ja Yamahassa. Aprilian enduromaisen pehmeä jousitus pudottaa istuinkorkeutta, kun kuski istuutuu pyörän päälle. Derbi on joukon matalin, mutta samalla myös takajousitukseltaan ikävän kova. Pysähtyminen on nykymopoilla helppoa, kiitos levyjarrujen. Erojakin löytyy, lähinnä jarrutuntuman suhteen.

Enduromopoilla tekee välillä mieli lähteä kapeille poluille kantojen väliin ja joskus jopa upottaville soille. Siis sinne missä aidoilla enduromoottoripyörilläkin ajetaan. Näissä olosuhteissa jalkatappien pitäisi kääntyä takaviistoon. Näin onkin kaikissa muissa paitsi Peugeotissa, jonka tapit kääntyvät ylöspäin. Toisaalta Peugeotissa on koko joukon suurin maavara. Kosteissa paikoissa rämpimistä ajatellen jokaisen mopon ilmanotto oli sijoitettu oikeaoppisesti mahdollisimman ylös satula alle.

Nykyisten enduroiden huippunopeus on rajoitettu kuristamalla moottorin tehot minimiin, mistä seuraa huono kiihtyvyys ja onneton mäennousukyky. Pahimmillaan pitää vaihtaa aina kakkoselle asti, jotta pääsee mäen päälle. Ratkaisu ongelmaan voisi olla raskaasta liikenteestä tuttu nopeudenrajoitin, jolla hillittäisiin mopojen kulkua. Toisaalta mopojen nopeusrajoitus voisi olla korkeampi kuin 45 km/h. Ajo-ominaisuudet ja jarrut sallisivat vaikka nopeuden 65 km/h. Tällöin moottorien tehojen kuristus olisi lievempää ja toiminta normaalimpaa. Kysymys on myös liikenneturvallisuudesta, sillä hieman nykyistä nopeammin liikkuvilla mopoilla olisi helppo liikkua autoliikenteen tahdissa. Kiivasrytmisessä kaupunkiliikenteessä laiskasti kiihtyvillä enduromopilla on ikävä ajaa.

(Tiivistelmä Lexi Lehtosen artikkelista TM 19/04 s. 34-43)