Uuden Ferrari F430:n kaava on periaatteessa yksinkertainen. Otetaan 360 Modenan parhaat palat, mutta vaihdetaan kaikki suorituskykyyn ja ajettavuuteen liittyvä. Lopputulos on jotain ihan muuta kuin pelkkä asemien tarkistus.

Ferrari 360 Modena esiteltiin vuonna 1999, ja sitä ehdittiin valmistaa noin 10 000 autoa. Avonainen 360 Spider jää vielä tammikuuhun asti tuotantoon, mutta sillekin esitellään F430:een perustuva seuraaja jo keväällä. Modenan elinkaari jäi siis melko lyhyeksi, vaikka kyseessä oli epäilemättä yksi parhaista ja myös kauneimmista ”tavallisista” Ferrareista.

Seuraajan kehitystyötä varmasti kiihdytti se, kun Lamborghini muutti VW-konserniin, ja uuden pienemmän Lambon kehitystyö sai uutta puhtia: Gallardo esiteltiin viime vuoden keväällä kilpailemaan täsmälleen samoista asiakkaista kuin Modena.

Pahin pullonkaula oli moottori, sillä 3,6-litraisesta V8:sta ei enää ollut mahdollista kaivaa lisää tehoa. Ratkaisuksi oli jo valmisteltu uusi, isompi V8, jota on Ferraria varten voimakkaasti muutettu. Ferrarin moottori on melkoinen taidonnäyte, sillä raju määrä nykyaikaista tekniikkaa on pakattu tiiviiseen tilaan. Lisäksi se on niin kaunis, että sen voi jättää näkyviin lasikannen alle.

Yksi Lamborghini Gallardon tunnuspiirteitä on neliveto. Kuinkas muutenkaan, kun isäntänä on Audi. Ferrariin ei neliveto oikein sovi, mutta Lamborghinista poiketen Ferrarilla on takapiruna Formula 1 -osasto, josta on löytynyt apua moneen pulmaan. Nelivedon vastineeksi kehitettiin aktiivitasauspyörästö, joka kykenee elektronisesti ohjattuna välittämään voimaa sille takapyörälle, joka sitä tehokkaimmin kykenee hyödyntämään.

Formula 1 -auton ohjauspyörään on sullottu kaikki se, mihin tavallisessa autossa tarvitaan koko kojelauta. Sieltä juontuu myös F430:n ohjauspyörään sijoitetun pienen kiertokytkimen tarina. Tällä yhdellä nappulalla kuljettaja voi hallita koko auton ajodynamiikkaa. Se vaikuttaa CST-ajonvakautusjärjestelmän, luistoneston, tasauspyörästön, moottorin, vaihteiston ja iskunvaimennuksen toimintaan.

Ferrarin ohjaamoon on helppo mennä, ulos näkee yllättävän hyvin kaikkialle muualle paitsi takaviistoon. Pulssi ottaa aimo askeleen, kun ohjauspyörään sijoitetun punaisen napin painallus kajauttaa V8:n henkiin. Jo joutokäynti lupaa samaa kuin paperitiedot: 4,0 sekuntia nollasta sataan ja huippunopeutta yli 315 km/h.

Ferrari lähtee liikkeelle pehmeämmin kuin useimmat automatisoidulla vaihteistolla varustetut pikkuautot. Samoin vaihdot tapahtuvat sulavasti eikä perinteistä vaihteistoa osaa edes kaivata. Moottori on yksiselitteisesti ihana. Se vetää, soi ja laulaa, ja saa auton ympärillään tanssimaan. Ei edes haittaa, vaikka valittuna sattuisi olemaan tilanteeseen nähden vähän liian iso vaihde. Moottori tottelee heti alarekisteristä alkaen, ja auto lähtee empimättä kiihtymään. Vasta 8 600 r/min kohdalla on aika vetää vivusta uuden vaihteen toivossa. Sähkö ja hydrauliikka tottelevat silmänräpäyksessä, seuraava välitys paukahtaa palvelukseen ja kiihdytys jatkuu yhtä äkäisenä.

F430:n arkikäyttökelpoisuuden vakuuttaneen maantieajo-osuuden jälkeen tulee tilaisuus toiseen kämmenten kostutukseen. Edessä on syheröinen Ferrarin testirata Fioranossa. Vyöt tiukalle, ja istuin pykälää edemmäs. Pisimmällä suoralla huippunopeus lähestyy kahta sataa ja käsitys auton erinomaisuudesta vain vahvistuu. Ei tarvitse olla Schumacher pystyäkseen viemään autoa ihannelinjalla, selvittämään kaarteet yhdellä ratin asennolla ja avaamaan kaasu jo hyvissä ajoin ennen suoraa.

FERRARI tuntuu lähes ylittäneen itsensä. F430 ei ole moksiskaan, olipa alla syyssateen kastelema kylätie tai formularata, ratissa aloitteleva uusrikas tai kuninkuusluokan maailmanmestari.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 20/04, s. 10-15)