Fiat Punto esiteltiin noin seitsemän vuotta sitten, mutta sen suunnittelu oli aloitettu jo neljä vuotta aikaisemmin. Sen tehtävä oli astua hyvin menestyneen Unon paikalle, minkä se tekikin joutuen viivyttelyn takia kilpailijoitten sillä välin esittelemien uusien mallien ankaraan puristukseen. Uusi Punto tulee kisaan mukaan paljon, paljon valmiimpana, nyt puolestaan muiden pelityylistä oppineena.

Fiat Punto kuuluu kovaan sarjaan, jossa kilpailijoina ovat esimerkiksi Ford Fiesta, Nissan Micra, Opel Corsa ja Renault Clio. Hinnoittelussa näille autoille on yhteistä se, että ne ovat mahdollisimman lähellä 70 000 markkaa, ”hinnat alkaen” -malli satasen pari sen alle. Kansainvälinen mallisto on tavan mukaan huomattavan laaja käsittäen dieseleitä, sportteja, automaattivaihteisia ja ilmastoituja malleja, mutta Suomessa on toistaiseksi hinnoiteltu vain viisi versiota hintavälillä 69 900-86 900 markkaa.

Punton 3,8 metrin pituuteen on saatu sopimaan ilmavat tilat varsinaiset kompromissit välttäen. Kolmiovisessa mallissa ovet ovat suuret, joten eteen istuminen sujuu kuin isompaan autoon konsanaan. Istuimet on mitoitettu täysikokoisten ihmisten mukaan ja muotoiltu niin, että muistot vanhojen pikkuautojen telttatuoleista tuntuvat kovin kaukaisilta.

Ajossa huomio kiinnittyy takaa tuleviin rengasääniin, jotka kulkeutuvat hattuhyllyn seutuvilta turhan voimakkaana sisätiloihin. Fire-moottorin luonne on viritetty täyteläiseksi, hyvin alhaalta vääntäväksi, eikä auton liikkeellä pitämiseen kulu kuljettajalta turhaa energiaa. Koeajetussa mallissa ohjaus on pienien 155/80 R13 renkaiden takia välitetty hitaaksi, 4,4 kierrosta laidasta laitaan, mutta siitä huolimatta se on kuivalla kelillä raskaan puoleinen. Punto tottelee ohjausta niin kuin pitääkin, mutta tämä vaatii kuljettajalta aktiivistä otetta ajamiseen.

Fiat Punto on eräässä mielessä selkeä tapaus. Siinä on hyviä ominaisuuksia esimerkiksi hintaan nähden paljon ja ne on helppo havaita. Vastaavasti tietyt puutteet – ohjaus, rengasmelu – ovat yhtälailla esillä, eikä niiden olemassa olosta tarvitse käydä itsensä kanssa kädenvääntöä.

(Tiivistelmä Jarmo Sukavan artikkelista TM 2/2000, s. 128-133)