Ford Fiesta on saanut uuden ilmeen. Varusteluakin on parannettu ja mallistoon on lisätty hauska Sport-versio. Tämä ei muuksi muuta sitä tosiasiaa, että auto on perustekniikaltaan vanha.

Fordin väitteistä huolimatta Fiestan muotoilu ei juurikaan muistuta tehtaan rohkeita Ka- ja Focus-malleja, vaan ulkomuoto on suoraa perua 80-luvulta. Sport-mallissa helmojen ja keulan muotoilulla on kuitenkin saatu melkeinpä ihmeitä aikaan ja versio on suorastaan nykyaikainen.

Uuden Fiestan turvallisuutta on parannettu. Lukkiutumattomat jarrut tai sivu- sekä etumatkustajan turvatyynyt saa jokaiseen malliin lisävarustepakettina. Entisestä erittäin hyvästä nelivalojärjestelmästä on jostain käsittämättömästä syystä luovuttu, ja tilalla on nyt korkeintaan tyydyttävä, perinteinen H4-umpio. Ajettavuus on säilynyt voittopuolisesti hyvänä. Vakiovarusteisesta ohjaustehostimesta huolimatta ohjaus tuntuu melko hitaalta.

Todellinen uutuus, Fiesta Sport, on perusolemukseltaan urheilullinen mutta kuitenkin varsin mukava ja sopiva omistajansa ainoaksi käyttöautoksi. Tämä malli saapuu maahamme maaliskuussa ja sen hinta jäänee houkuttelevasti alle 100 000 markan.

(Lyhennelmä Martti Merilinnan artikkelista TM 19/99, s.50)