Kuutisen vuotta sitten esitelty, rohkealla muotoilulla ja luokassaan edistyksellisillä ajo-ominaisuuksilla varustettu Focus oli merkittävä vedenjakaja Fordin henkilöautomallistossa monien Escort-sukupolvien jälkeen. Nyt Focuksellakin on edessään sukupolvenvaihdos, jossa täytettävänä on suuret kengät.

Alkuperäinen Focus edusti esittelynsä aikaan edistyksellistä ja rohkeaa automuotoilua. Riskinotto kuitenkin palkittiin ja auton myynti on ollut vahvaa läpi malli-iän. Jos uhkapeli edellisen mallin kohdalla onnistuikin, niin tällä kertaa on uudistumisessa kuljettu varovaisin, suorastaan konservatiivisin askelin. Sama linja jatkuu myös sisällä, jossa aiemman Focuksen kaarevan pyöreillä muodoilla toteutettu kojelauta on vaihtunut uuden suoraviivaisen linjan mukaiseksi, rauhallisen arvokkaaksi kokonaisuudeksi. Focuksen varustetasot Suomessa ovat Ambiente, Trend, Sport ja Ghia.

Kuten sukupolven vaihdoksen yhteydessä yleensä käy, Focus on kasvanut sekä ulko- että sisämittojensa osalta. Pituutta on tullut lisää noin 17 senttimetriä, leveyttä peräti 14 ja korkeuttakin pari senttiä. Rakenteellisesti tärkeimmät venytykset on tehty akseliväliin, joka näin nousee kokoluokan kärkeen, sekä raideleveyteen.

Focuksen hyvä maine ajo-ominaisuuksien osalta perustuu osaltaan onnistuneeseen taka-akseliston erillisjousitukseen. Focukseen erillisjousitus saatiin kustannustehokkaaksi korvaamalla kalliit taotut ja koneistetut osat teräslevyistä prässätyillä komponenteilla. Uuden Focuksen taka-akselisto on tästä edelleen kehitetty versio ja takaa yhdessä etupään uusitun joustintukitoteutuksen ja kymmenellä prosentilla jäykistyneen korirakenteen kanssa jatkon kokoluokan parhaimmistoon kuuluvalle alustadynamiikalle.

Myynnin alkaessa Focukseen on tarjolla kaksi uutta dieselmoottoria, yksi uusi bensiinimoottori ja kolme vanhastaan tuttua bensiinimoottoria. Uusi bensiinimoottori on pohjimmiltaan 1,6-litraiseen Duratec-moottoriin perustuva, muuttuvalla venttiilien ajoituksella varustettu 1,6 Ti-VCT. Nopean kokeilun perusteella voi todeta, että 1,6-litrainen diesel tarjoaa riittävästi kulkua normaaleihin liikennetilanteisiin, kun taas 2,0-litrainen moottori muuttaa Focuksen nopeaksi hyökkäysvaunuksi.

Molempiin dieseleihin tulee myöhemmässä vaiheessa lisävarusteeksi DPF-hiukkassuodatin, mutta Suomessa sitä jouduttaneen hieman odottamaan. Suodattimen voimin moottori saadaan täyttämään tulevat Euro 4 -päästörajat.

Kaikki mallit ovat tietenkin etuvetoisia, mutta vahvoja huhuja nelivetoisen sporttiversion myöhemmästä ilmestymisestä on jo liikkeellä. Auton melutasoa on saatu madallettua, ja ohjaamoon välittyvien äänien taajuustaso on aikaisempaa miellyttävämpi. Tähän on päästy täyttämällä korin onteloita kevyellä eristevaahdolla, lisäämällä etusivulasien paksuutta ja kehittämällä ovien tiivistystä.

Malliuudistus on aina vaikea ja pitkä tekninen prosessi. Focuksen kohdalla Ford on ottanut varovaisen linjan korostaen edeltäjän hyviä puolia ja hioen karkeampia kohtia. Linja ei varmastikaan ole väärä.

(Tiivistelmä Jussa Niemisen artikkelista TM 16/04, s. 18-23)