Vedystä toivotaan ratkaisua maapalloa uhkaavaan öljypulaan. Vetyä polttoaineenaan käyttäviä polttokennoautoja tapaa jo hyvinkin monen autonvalmistajan ideapajalla. Parhaimmillaan polttokennokin on silti toimiessaan yhteistyössä sähköä varaavien akkujen kanssa. Tästä on esimerkkinä Fordin uusin konseptiauto, Focus FCV.

Ford Focus toimii koealustana pääasiassa markkinointisyistä, sillä se on ympäri maailmaa tunnistettu automalli. Toinen syy on tehtaan insinöörien mukaan ollut siinä, että mahtuessaan Focuksen perusrakenteisiin polttokennotekniikka voidaan yhtä lailla sovittaa myös mihin tahansa muuhun Fordin nykyiseen tai tulevaan malliin.

Focuksen tapauksessa polttokennon yhteydessä olevasta sähkömoottorista löytyy tehoa 68 kilowattia. Kenno on yhdistetty auton akkujärjestelmään, joka toimii samalla myös generaattorina ja starttimoottorina. Akusto kerää jarrutuksissa vapautuvan energian talteen ja antaa sen uudelleen käyttöön tarvittaessa, esimerkiksi voimakkaissa kiihdytyksissä. Tällöin akut kytkeytyvät automaattisesti rinnan polttokennon kanssa ja tarjoavat voimansiirtoon hetkellisesti 18 kilowatin tehoa vastaavan määrän lisää työntövoimaa.

Ford Focus FCV:ssä yhdistyvät tulevaisuuden autojen parhaat voimanlähdevaihtoehdot – vety ja sähkö. Se yltää jo ominaisuuksiltaan varsin käyttökelpoisiin lukemiin. Toimintasäde on 250-320 kilometriä yhdellä vetytankkauksella, kiihtyvyys 0-100 km/h 13,5 sekuntia ja huippunopeus 128 kilometriä tunnissa. Vety kuljetetaan mukana 350 baariin paineistetussa kaasusäiliössä.

Pitkälle ajatelluilta vaikuttavista ratkaisuista huolimatta töitä on vielä runsaasti jäljellä. rajusti. Ford uskoo lujasti Focus FCV:ssä nähtävän tekniikan tulevaisuuteen. Jopa niin vahvasti, että se on lopettanut aikanaan laajalti huomiota saaneen TH!NK-sähköauto-ohjelmansa ja etsii Norjassa sijaitsevalle tehtaalleen nyt uutta käyttöä.

(Tiivistelmä Jani Kajanderin artikkelista TM 18/02, s. 4-5)