Ford väittää löytäneensä maailman kaupungeista sellaisen ihmisjoukon, jonka tarpeisiin ei tähän mennessä ole autoa tehty. Aukko on nyt paikattu. Jos Fordin tutkimuksiin voi luottaa, Fusion on erilainen kaupunkiauto erilaisille kaupunki-ihmisille.

Fusion on ulkonäöltään vahvasti kutistettu katumaasturin ja tila-auton risteytys. Voi myös sanoa, että se on tuhti, kaikin puolin tuoreen oloinen pikkuauto. Suorasivuisen mutta samalla pehmeäsärmäisen ulkomuotonsa lisäksi auto saa maasturimaista olemusta tavallista suuremmasta maavarastaan, jota uskotaan tarvittavan katujen reunakivitysten, hidastemöykkyjen ja muiden urbaanien esteiden ylittämiseen. Toisin kuin ulkonäön perusteella ehkä luulisi, Fusion ei ole nelivetoinen, eikä siitä Fordin edustajien mukaan ole tarkoitus sellaista tehdäkään.

Vilkaisu auton sisälle kuitenkin osoittaa, että lattiaa halkoo muhkea kardaanitunneli. Saattaisiko sille löytyä jotain tehtävää tulevaisuudessa, kunhan auto on ensin kaikella kunnialla saatu etuvetoisena markkinoille? Talviolosuhteita ajatellen nelivetoisuudesta olisi varmasti hyötyä myös kaupunkiajossa.

Sukulaisuussuhde Fiestaan vahvistuu tekniikkapuolella. Autojen alustamitoissa ja pyörien tuennassa ei juuri eroa löydy. Näkyvin ero on renkaissa. Fusionin koko on 195/60R15, kun Fiestan alle on sovitettu astetta ”kesymmät” eli kokoa 175/65R14 olevat renkaat. Moottorivalikoima on sama tai tarkemmin sanoen osa siitä, mitä Fiestassa tarjotaan. Voimanlähteet ovat moderneja ja kuluttavat varsin kohtuullisesti polttoainetta. Bensiinipuolen vaihtoehdot ovat 1,4- ja 1,6-litraiset Duratec 16V -moottorit (58 kW/124 Nm ja 74 kW/146 Nm). Niissä on alumiinilohko, kaksi yläpuolista nokka-akselia ja sähköinen kaasutin. Valikoimaan kuuluu myös 1,4 litran yhteispaineruiskutuksella varustettu täysalumiininen Duratorq TDCi -turbodieselmoottori (50 kW/160 Nm).

(Tiivistelmä Martti Merilinnan artikkelista TM 4/02, s. 4-5)