Ainahan uusia tai melkein uusia ja lähes ajamattomia autoja huutokaupataan, mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Ford ei pystynyt valmistamaan läheskään niin paljon GT-malleja kuin asiakkaat olisivat halunneet. Niinpä ostajien oli allekirjoitettava sopimus, jonka mukaan he pitävät autoa vähintään 24 kuukautta ennen sen myyntiä.

Kuitenkin Mecum Auctionsin nettisivustolla on yhtenä päätähtenä hopeanharmaa vuoden 2017 Ford GT mustin ralliraidoin. Sitä mainostetaan kaiken lisäksi yhtenä huutokaupan tähtenä. Auto on 48. niistä 250 GT:stä, jotka valmistettiin vuonna 2017.

Asiaa ei yhtään helpota se, että Fordilla on oikeudessa vastassaan vapaapainija John Cena, joka Fordin mielestä rikkoi edellä mainitun sopimuksen.

Fordin tiedotusosasto ei ota kantaa yksittäistä asiakasta koskeviin asioihin mutta toteaa jokaisen ostajan allekirjoittaneen sopimuksen. Sopimus on yhtä jyrkkä kuin valintaprosessi, jonka perusteella asiakkaat valittiin. Jälkimmäisessä punnittiin kunkin henkilön arvoa Fordin suurlähettiläänä, jollaisina GT-omistajia pidetään. Koska autoja tehtiin vain viisisataa kappaletta, niiden ei haluttu päätyvän sijoituskohteiksi.