Maailmassa on toivoa niin kauan kuin takavetoisia urheiluautoja valmistetaan. Vaikka edes bulevardisportteja. Ford Thunderbird on siitä oiva esimerkki.

Vaikka uusi retro-Thunderbird on ollut myynnissä Yhdysvalloissa jo vuodesta 2001 lähtien, se herättää edelleen tunteita amerikkalaisten keskuudessa.

Thunderbirdin myyntiluvut laahaavat lanan lailla 25 prosenttia Fordin aikanaan esittämien ennusteiden perässä. Sitä myydään noin 19 000 auton vuosivauhtia, mikä on taloudellisissa vaikeuksissa taistelevalle Fordille liian vähän. Siksi sen valmistus lopetetaan mahdollisesti jo ensi vuonna.

Urallaan pyöreisiin linjoihin erikoistuneen Fordin suunnittelupomo J Maysin ohjauksessa piirretyt muodot ovat ottaneet suuntaa paristakin 1950- ja 1960-luvun Thunderbirdistä. T-bird on tietenkin kaksipaikkainen. Konepeitossa on kosmeettinen moottorin ilmanottoaukko. Kromattu maski ja sen alaosaan upotetut pikkuvalot ovat hyvää lainaa menneisyydestä. Kangaskatto toimii vaivattomasti nappia painamalla, ja sen takaikkuna on lasia, niin kuin pitääkin.

Punaisen automme ohjaamossa oli punaista käytetty harkitusti, mutta runsaasti. Liukuvien nahkaistuinten keskiosan verhous oli punainen, samoin vaihdekepin pää ja osa ratin kehästä. Ihka ensimmäinen tuotantolinjalta vuonna 1954 syyskuussa tullut T-bird oli musta, mutta mittaristoa hallitsi laaja puoliovaalin muotoinen, punaisella viisarilla varustettu 150 mailin (240 km/h) näyttöön yltävä nopeusmittari. Todellinen huippunopeus tosin oli 170 km/h.

Sopraanon kiljuntaa ei peitä missään vaiheessa edes moottorin ääni, sillä 3,9-litrainen alumiinirakenteinen, imuventtiileiden muuttuvalla ajoituksella varustettu V8 on erittäin äänetön, ja käynniltään huomattavan tasainen. Moottori on sama, jota käytettiin Jaguar S-Typessä, ennen kuin sen iskutilavuutta ja tehoa nostettiin Jagge-ostajien erottamiseksi tavallisesta Ford-porukasta.

Noin 1 700 kilon painoinen auto kiihtyy nollasta sataan alle seitsemässä sekunnissa, varttimaili taittuu 15 sekunnissa (152 km/h) ja huippu on rajoitettu 210 km/h:n nopeuteen. Sekalaisessa ajossa, jossa ei aina kenkää kevennelty, kulutukseksi muodostui laboratoriosyklien kanssa täysin vertailukelvoton arvo 14,5 l/100 km.

Ukkoslintu hoitaa bulevardisportin tehtävänsä asiallisesti. Harmi vain, että ensi vuosimalli uhkaa jäädä mallin viimeiseksi, kun Ford on pakotettu karsimaan kulujaan. Kohta on siis kiire, jos aikoo saada oman ukkoslinnun autokokoelmaansa, vaikkapa sen vanhan rinnalle.

(Tiivistelmä Jukka Sihvosen artikkelista TM 18/03, s. 52-53)