General Motors aikoo aloittaa polttokennokäyttöisten autojen myynnin vuonna 2010 ja olla ensimmäinen valmistaja, joka on myynyt miljoona polttokennoautoa. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta kokeilemamme kaksi prototyyppiä osoittavat, että tekniikka on jo varsin pitkällä.

Kolmas versio Opel Zafiran pohjalle rakennetuista HydroGen-prototyypeistä esiteltiin viime vuoden lopulla. Sen päätehtävä on osoittaa, että 300 kilon painoinen polttokennotekniikka on mahdollista pakata normaalin auton moottoritilaan ja jopa asentaa samaan tapaan yhtenä pakettina.

Autosta on kaksi versiota. Vety varastoidaan joko 700 baariin paineistettuna tai nesteytettynä. HydroGen3:ssa on voitu luopua erillisestä, tehopiikkejä ruokkivasta akusta. Samoin polttokennon tuottama vesi riittää tyydyttämään kennoston tarpeet ja erillinen kosteutusjärjestelmä on voitu jättää pois.

Etupyöriä vetävän sähkömoottorin teho on 60 kW. Auto painaa 1 590 kiloa, ja kiihtyvyydeksi 0–100 km/h ilmoitetaan 16 sekuntia. Huippunopeus on 160 km/h. Kuten sähköautolla muutenkin, ajossa suurin ero tavalliseen autoon on äänessä. Polttomoottorin äänen korvaa sähkömoottorin siritys ja ilmakompressorin puhina. Ajosuunta valitaan keskikonsolin painonapeilla ja sitten vain painetaan kaasua ja jarrua. Lisäpainon huomaa raskaamman oloisena liikehdintänä, mutta ajotuntuma ei muuten poikkea perinteisestä. Suorituskyky ainakin kaupunkiolosuhteissa tuntui mainiolta johtuen sähkömoottorin tasaisen hyvästä 215 newtonmetrin vääntömomentista.

Samassa yhteydessä oli mahdollisuus kiertää pihaa myös samaan polttokennotekniikkaan perustuvalla GM Hy-Wire-prototyypillä, josta kerroimme tarkemmin jo numerossa 17/02.

Se on äärimmäisen edistyksellinen koemalli, jossa koko tekniikka on sijoitettu rullalautamaiseen, 30 senttiä korkeaan alustarakenteeseen. ’Kaikki ajamiseen liittyvät toiminnat hoidetaan sähköisesti. Sisällä on avaraa, sillä perinteinen kojelauta puuttuu ja lattia on tasainen aivan etuseinään saakka. Polkimien paikalla on pelkkä säädettävä jalkatuki, sillä auton hallinta tapahtuu ohjauspyörän välityksellä. Liikkeelle lähdetään painamalla eteenpäinmenovaihde päälle napista ja löysäämällä jarrua. Auto liikkuu varsin ripeästi kaasua kiertämättä, ja ulospäin ääni muistuttaa pölynimuria. Ohjaustunnosta ei juuri voi puhua, mutta erilaiseen ajotekniikkaan tottuu yllättävän nopeasti. Ajokokemus tavallisista autoista on tässä tapauksessa vain haitaksi. Enemmän etua on nuoruudesta ja ajopelien pelaamisesta tietokoneella. Tuntumassa on nimittäin paljon yhtäläisyyksiä.

Vaikka tekniikka alkaakin olla hovikelpoista, polttokennoautojen yleistymisellä on tuttu este. Voimalinjan hinta on vielä noin kymmenkertainen polttomoottoriratkaisuun verrattuna. Kaivataan siis edelleen paljon kehitysvaroja, poliittista ymmärtämystä ja rohkeutta, jotta ympäristöystävällistä tekniikkaa saadaan maanteille.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 13/03, s. 102)