Chromecast on periaatteessa ennallaan. Se on edelleen sama pienikokoinen ja ominaisuuksiltaan asiallinen, hdmi-väylään liitettävä mediatoistin.

Chromecast Ultra säilyy Googlen edistyneempänä mediatoistimena.

Vuoden 2018 laiteversiossa ulkoasua on tietenkin päivitetty maltillisesti, mutta kenties tärkeintä on se, että Chromecast on Googlen mukaan 15 prosenttia edeltäjäänsä nopeampi.

Kohentunut suorituskyky tarkoittaa sitä, että Chromecast näyttää 1920 x 1080 pisteen kuvaa 60 ruudun nopeudella (1080p/60). Tästä on etua erityisesti pelikuvan suoratoistossa, koska tietokonepeli rullaa luontaisesti nopeammin kuin esimerkiksi sarjat ja elokuvat.

Uusi laiteversio hyödyntää myös 5 gigahertsin langattomia verkkoja, ja langallinen verkkoliitäntä on saatavana lisävarusteena.

Myöhemmin mediatoistimeen tulee Chromecast Audio -yhteensopivuus, jolla ääni saadaan siirrettyä kodin eri äänijärjestelmiin. Lisätietoja tekniikasta voi silmäillä Googlen verkkopalvelusta.

Kaiken kaikkiaan mediatoistin on siis suunniteltu täydentämään Googlen ja kilpailevien valmistajien muuta kodin älyelektroniikkaa.

Uusi Chromecast on saatavilla välittömästi, ja se maksaa 39 euroa.