Monet mieltävät Grönlannin viileänpuoleiseksi paikaksi, jossa ei luulisi riehuvan ainakin kovin usein isoja maastopaloja.

NASA:n Earth Observatory on kuitenkin julkaissut satelliittikuvan, joissa näkyy epätavallisen suuri läntisessä Grönlannissa riehuvan maastopalo. Tulipalo on noin 150 kilometriä koilliseen Sisimiutin kaupungista, joka on Grönlannin toiseksi suurin kaupunki.

Alla kuva laajemmasta alueesta.

NASA kertoo, että satelliitit havaitsivat tulipalon ensimmäistä kertaa heinäkuun 31. päivänä, Tämä Landsat 8 -satelliitista otettu kuva on napattu elokuun 3. päivänä.

Suurin osa Grönlannista on jään peitossa, mutta jotkut rannikkoalueet ovat kasvillisuuden valtaamia.

Maastopalo Grönlannissa ei ole ennenkuulumatonta, mutta tutkijoiden analyysin mukaan tänä vuonna Grönlannissa on ollut enemmän tulipaloja kuin kertaakaan sen jälkeen, kun tutkimusaineistoa alettiin kerätä vuonna 2000.

Miamin yliopiston tutkijan Jessica McCartyn mukaan tulipaloa pitää todennäköisesti yllä turpeen palaminen, kirjoittaa Wildfire Today.

Ei ole varmaa, mikä on sytyttänyt tulipalon, mutta todennäköinen selitys on salamanisku.

Tulipalo on luultavasti syttynyt alueella, josta ikirouta on sulanut. Sulaneen ikiroudan alue voi olla herkästi syttyvää, koska siellä on paljon kasviperäistä palavaa materiaalia.

On toki ennenaikaista sanoa varmasti, selittyykö ilmiö ilmastonmuutoksella, mutta se on vahva mahdollisuus, kirjoittaa Gizmodo-julkaisu.

Climate Centralin mukaan tulipalo on polttanut maata jo yli 1000 hehtaarin alueella.

Päivitys 9.8.: Korjattu virheellinen vuosiluku 2000:ksi.