Hankin Tekniikan Maailman testissä olleen ajokameran, ja olen tehnyt ajaessani pari uutta huomiota. Jäsennän liikennettä uudella tavalla. Muutos ei ole iso, mutta todellinen.

Olen entistä tarkempi, etten itse tee liikenteessä virheitä, koska tallennus on armoton. Ja toisaalta: olen luottavaisempi, kun olen hoitanut asiallisesti oman roolini liikennevirrassa.

Mikäli joku tulee kolmion takaa nokkaan tai ampaisee yllättäen viereiseltä kaistalta kylkeen, tulkinnan varaa ei paljon jää.

Villissä idässä eli Venäjällä kameroita taitaa olla jo joka autossa. Kuuluu huhuja, että siellä asiat poliisin kanssa hoituvat rahalla, elleivät muuten. Kamera saattaa tuoda tähänkin menoon ryhtiä, mikä joitakin varmaan ilahduttaa, toisia harmittaa.

Osataan sitä toki muuallakin ajaa liikennesääntöjä luovasti tulkiten. Italialainen liikenne on nopeatahtista ja joustavaa, ja sopu antaa sijaa. Ateenassa puolestaan huomasin, että liikennevalojen noudattaminen ei ole siellä sääntö, ei edes suositus, vaan pikemminkin yksi mielipide muiden joukossa.

Vielä havainto: yhden lisäkameran voisi asentaa myös takaikkunaan, ja sellaisia onkin käytössä. Tulee vain mieleen, ärsyttäisikö takana ajavaa, että kylmä kameran silmä tuijottaa kilometrikaupalla suoraan kohti.

Näitä voi paremman ajatustyön puutteessa miettiä loma-autoillessa. Turvallista matkaa kaikille, kameralla tai ilman!