Honda on saanut paljon arvostusta moottoritekniikan osaajana, mutta toistaiseksi vain ottomoottoripiireissä. Nyt on esitelty Hondan ensimmäinen oma diesel. Myös tällä saralla merkki kannattaa ottaa vakavissaan.

Euroopassa dieseleiden osuus on jatkuvasti kasvanut, ja myös Kaukoidän autonvalmistajien on ollut pakko tuottaa kilpailukykyisiä dieselmalleja, mikäli tahtovat olla vakavasti otettavia merten takana. Samalla ääni myös kotimarkkinoiden kellossa alkaa muuttua.

Jo parin vuoden ajan on tihkunut ennakkotietoja tulevasta dieselistä, jonka ensimmäinen sovelluskohde olisi Accord ja pian sen jälkeen myös CR-V-katumaasturi. Moottorin luvattiin olevan tilavuudeltaan 2,2-litrainen ja joka suhteessa parhaiden nykyisten kilpailijoiden tasolla.

Rakenteeltaan Hondan diesel on nelisylinterinen rivimoottori, jossa sekä sylinterinkansi että poikkeuksellisesti myös sylinteriryhmä ovat alumiinia. Tarkka iskutilavuus on 2 204 cm&³3;. Nokka-akseleita on kaksi ja venttiilejä ainoastaan neljä. Nelisylinterisen värinöitä vaimentavat tasapainotusakselit. Turboahtimessa on säätyvät johdesiivet ja luonnollisesti myös ahtoilman jäähdytin kuuluu mukaan. Ruiskutus hoidetaan Boschin valmistamalla toisen sukupolven yhteispainetekniikalla, jossa suurin ruiskutuspaine on 1 600 baaria. Kaiken kaikkiaan siis ajanmukaisia ratkaisuja, mistä todisteena ovat myös mainiot ominaisarvot. Tehoa on 103 kW (140 hv)/4 000 r/min ja vääntömomenttia 340 Nm/2 000 r/min. Myös kulutusarvot näyttävät hyviltä. EU-normin mukaan ilmoitettu yhdistetty arvo on sedanille 5,4 ja Tourer-farmarille 5,8 litraa sadalla kilometrillä.

Jo 1 500 r/min alkaen veto on tukevaa, ja jo sitä pienemmilläkin kierroksilla Accord kulkee ylämäkeenkin mukisematta, vaikkei kiihdytyksiin tällöin vielä ahtopainetta riitäkään. Moottori on myös ajettavuudeltaan hienostunut, ilman raakaa, kertarysäyksellä tulevaa voimapaukkua. Huippunopeudeksi ilmoitetaan 210 km/h ja kiihtyvyysarvoksi 0–100 km/h 9,4 sekuntia, joten tässäkin suhteessa kilpailijat ovat tiukilla.

KESKI-EUROOPAN vaativat dieselmarkkinat vievät koko alkupään tuotannon, joten Suomeen diesel-Accordia saadaan valitettavasti odotella vielä yhtä kauan kuin diesel-CR-V:tä eli lähes vuoden päivät. Niinpä hintaakaan on vielä turha ryhtyä arvailemaan. Toivottavasti se ei karkaa käsistä, sillä itse tuote lupaa hyvää.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 19/03, s. 4-5)