Itsekantavalla korilla varustetun Hondan avolavan myynti on puolittunut Yhdysvalloissa vuonna 2011, mutta siihen on tehty uudistuksia vuodelle 2012.

Honda lähti Pohjois-Amerikassa suosittujen avolavojen markkinoille mielenkiintoisella kilpailijoistaan eroavalla mallilla. Ridgelinessa on itsekantava kori ja muotoilukin poikkeaa merkittävästi muista markkinoilta löytyvistä. Toyota harkitsi samantyyppistä mallia, mutta ei löytänyt sille riittävästi markkinoita.

Honda Ridgelinen myynti tipahti ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana puoleen viime vuoteen verrattuna, mutta malli jatkaa edelleen – ainakin vuoden verran. Muotoilulliset ja muutkin muutokset ovat vähäisiä ja mallisarja on kasvanut Sport-versiolla. Vuosimallin 2012 tunnistaa uudesta maskista ja ilmanvastuksen parantamisesta.

Moottorina on 3,5-litrainen V6, joka kehittää 177 kW. Aerodynamiikan kehittämisellä kulutuslukemia on saatu puoli litraa pienemmäksi. Sport-versiossa on 18-tuumaiset mustat aluvanteet ja hunajakennomainen maski. Tummaa väriä on käytetty myös oven kahvoissa ja valojen kehyksissä.