Honda Jazz: 66–74 kW

Hondalla on japanilaisista autonvalmistajista kaikkein urheilullisin imago, vaikka yhtiö tähtää myös ympäristöystävällisyyteen. Suomessa suosituin malli on ollut pitkään katumaasturi CR-V, joka nousi vuonna 2007 kymmenen suosituimman mallin joukkoon. Vuonna 2008 uusiutuivat täydellisesti sekä Accord että Jazz.

JAZZ

Hondan pienin malli ei ole noussut Suomessa kovin suureen suosioon, mutta toisen sukupolven myötä myyntilukujen arvioidaan kaksinkertaistuvan.

Lähtökohta on hyvä, sillä jo edeltäjä oli sisätiloiltaan kokoluokkansa suurin. Nyt akseliväli on viisi senttiä pidempi ja koriin on tullut mittaa saman verran lisää. Myös leveys on kasvanut parilla sentillä, ja muutokset on käytetty ennen kaikkea takamatkustajien hyväksi.

Jazz ei ole kuitenkaan kasvanut liian kookkaaksi kaupunkiin, ja sen kääntöympyrä on yhtä pieni kuin aikaisemminkin. Monikäyttöisyydestä ei ole tingitty, vaan esimerkiksi takaistuimien istuinosa nousee selkänojaa vasten, jolloin käytössä on korkea tavaratila.

Varustusta ja mukavuutta on niin ikään lisätty, samoin kuin moottori- ja varustevaihtoehtoja Suomessa. Turvallisuuden takaamiseksi kaikissa versioissa on nyt ajonvakautusjärjestelmä vakiona. Moottoriksi voi valita joko 1,2-litraisen 66 kW:n tai 1,4-litraisen 74 kW:n tehoisen vaihtoehdon.

CIVIC     

Alempaan keskiluokkaan sijoittuvan Civicin saa kolmi- tai viisiovisena. Radikaalista ulkonäöstään huolimatta Civic on yllättävän tilava, ja varsinkin sen tavaratila kestää vertailun pykälää kookkaampien autojen kanssa. Kolmiovinen kori on saatavissa Type S ja Type R -versioina, joista vain jälkimmäistä tuodaan Suomeen. Edeltäjäänsä merkittävästi sivistyneemmäksi muuttuneen Type R:n keulalla on kaksilitrainen 148 kW kehittävä moottori.

Ainoastaan viisiovisen perusmallin keulalle tarjotaan 1,4-litraista 61 kW:n tehoista moottoria, joka korvataan vuoden 2009 alussa vahvemmalla 74-kilowattisella voimanlähteellä.

Toisena linjana ovat porrasperäiset Civicit, jotka ovat koriltaan perinteisemmän näköisiä, mutta ohjaamoltaan yhtä nykyaikaisia kuin viistoperäiset. Perinteistä 1,8-litraisella bensiinimoottorilla varustettua versiota kiinnostavampi on Hybrid, jossa 1,3-litraiseen bensiinimoottoriin on yhdistetty sähkömoottori. Civic Hybrid ei kulje pelkästään sähkön voimalla, vaan sitä käytetään ennen kaikkea polttoaineen säästämiseen. Voima välitetään etupyörille portaattoman vaihteiston kautta, joten ajaminen on äärettömän vaivatonta.

ACCORD

Hondan ylempään keskiluokkaan sijoittuva Accord, joka on maailmanlaajuisesti merkin eniten myyty malli, siirtyi kesällä 2008 kahdeksanteen sukupolveensa. Kehitystyössä on panostettu mukavuuteen ja laatuun hyvistä ajo-ominaisuuksista tinkimättä.

Jo edelliseen sukupolveen oli saatavissa tässä luokassa harvinaisen kattava ennnakoiva turvajärjestelmä. Uusimpaan Accordiin saa mukautuvan muun muassa tasanopeussäätimen ja kaistavahdin. Muutoksen yhteydessä Tourer muuttui linjakkaammaksi elämäntapafarmariksi.

Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 2008 esiteltiin dieselmoottorin ja automaattivaihteiston yhdistelmä, jolla varustetut Accordit tulevat Suomessa myyntiin tammikuussa 2009.

CR-V

Hondan katumaasturi on saavuttanut Suomessa suuren suosion. Siinä on kestävä, varma tekniikka ja mukava jousitus yhdistettynä suuriin tiloihin. Autossa on automaattisesti kytkeytyvä neliveto, ja keulalle saa joko 2,0-litraiset bensiini- tai 2,2-litraisen dieselmoottorin. Jälkimmäisen yhteyteen ei toistaiseksi saa automaattivaihteistoa.

FR-V

Kuusi kahdelle riville sijoitettua paikkaa ja ainoastaan 4,3 metrin pituinen kori sijoittavat FR-V:n ahtaisiin kaupunkeihin, minne tila-auto mainiosti sopiikin. Keskimmäiset istuimet eivät kuitenkaan ole kaikkein mukavimmat aikuisille, varsinkaan edessä. Moottoriksi tarjotaan 1,8-litrainen 103 kW:n tehoinen voimanlähde, ja Euroopassa FR-V on saatavissa myös 2,2-litraisella dieselillä.

LEGEND

Hondan lippulaivan uudistunut ilme esiteltiin elokuussa 2008 Moskovan autonäyttelyssä. Sen lisäksi että nelivetoisen mallin keula ja perä ovat nykyaikaisemman näköiset, sen moottori kasvoi 3,7-litraiseksi. Kasvaneesta tehosta ja väännöstä huolimatta polttoaineenkulutus pieneni. Vaihteisto reagoi uudistuneessa mallissa aikaisempaa nopeammin, ja äänieristys on entistäkin parempi.

S 2000

Kaksilitrainen vapaasti hengittävä moottori, joka kiertää iloisesti aina 9 000 r/min saakka ja mikroautomaisen tarkka ajettavuus puhuvat tämän kaksipaikkaisen pienen urheiluauton puolesta. Sitä vastoin käyttöominaisuudet jokapäiväisessä ajossa ja jousituksen mukavuus eivät ole niinkään korkealla tasolla.

MUITA, VAIN JAPANISSA MYYTÄVIÄ MALLEJA

Kotimaassaan Hondalla on paljon vahvempi asema kuin Euroopassa, minkä näkee myös merkin mallitarjonnasta. Hondalla on täydellinen, laaja mallisto aina miniautoista, kuten Life, That’s ja Zest alkaen aina viisi metriä pitkään kookkaaseen Elysion tila-autoon.

Japanissakin myydään Civic Hybridiä, mutta sikäläisillä markkinoilla ei ole ollenkaan tarjolla Hondan sivistynyttä dieseliä. Hondan urheilullista imagoa pidetään yllä Civic Type R:n ja useiden mallien sporttisemman muotoilun avulla.

MUITA, VAIN YHDYSVALLOISSA MYYTÄVIÄ MALLEJA

Yhdysvaltain markkinoille Honda valmistaa laajaa valikoimaa malleja, joita ei myydä muissa maissa, kuten kookas Ridgeline-avolava. Hondalla on myös tytärmerkki Acura, joka kilpailee Audin, BMW:n, Infinitin, Mercedes-Benzin ja Lexuksen kanssa.

Lähes 90 prosenttia Yhdysvalloissa myytävistä Hondista valmistetaan siellä. Dieselit eivät (ainakaan) vielä ole myynnissä, mutta tarjolla on Civic Hybrid, ja myös FCX Clarity -polttokennoauton myynti on alkanut koeluontoisesti.

HONDA ESILLÄ TEKNIIKAN MAAILMASSA:

Accord:1/03 (Ajettua), 10/03 (Koeajo), 14/03 (Ajettua), 16/03 (Vertailu), 9/06 (Koeajo), 13/07 (Vertailu) 4/08 (Esittely)11/08 (Ensitesti)15/08 (Koeajo)15/08 (Pistokoeajo)18/08 (Parivertailu)22/08 (Ajettua)

Civic: 14/05 (Kohta täällä), 22/05 (Ensitesti), 2/06 (Ajettua), 5/06 (Koeajo),6/06 (Ajettua), 13/06 (Parivertailu),17/06 (Ajettua),5/07 (Ajettua) 6/08 (Ajettua)  20/08 (Vertailu)

CR-V:16/06 (Kohta täällä), 21/06 (Ajettua),7/07 (PV ja TV) 1/08 (Vertailu)

FR-V:14/04 (Kohta täällä), 6/05 (Koeajo), 10/06 (Vertailu), 6/07 (Ajettua), 12/07 (Vertailu) 

Jazz:11/02 (Vertailu), 2/03 (Koeajo), 3/03 (Vertailu), 11/04 (Vertailu) 17/08 (Ajettua)

Legend:2/06 (Ajettua), 14/06 (Ajettua), 20/06 (Koeajo)

S-2000:11/99 (Esittely),12/00 (Ensitesti)

Kotisivu & Maahantuoja

Jazz on aikaisempaa pidempi ja leveämpi minkä lisäksi tavaratila on kasvanut 427-litraiseksi.

Jazz on aikaisempaa pidempi ja leveämpi minkä lisäksi tavaratila on kasvanut 427-litraiseksi.

Varsinkin takamatkustajien tilat ovat kasvaneet.

Varsinkin takamatkustajien tilat ovat kasvaneet.

Honda Civic: 61–147 kW

Honda Civic: 61–147 kW

Honda Civic Type S: 103 kW

Honda Civic Type S: 103 kW

Honda Civic Type R: 148 kW

Honda Civic Type R: 148 kW

Honda Civic Hybrid: 70 + 15 kW

Honda Civic Hybrid: 70 + 15 kW

Honda Accord: 110–148 kW

Honda Accord: 110–148 kW

Honda Accord on ylemmässä keskiluokassa urheilullinen vaihtoehto.

Honda Accord on ylemmässä keskiluokassa urheilullinen vaihtoehto.

Honda Accord Tourer: 110–148 kW

Honda Accord Tourer: 110–148 kW

Lisähintaan on saatavissa navigaattori isolla monitorilla.

Lisähintaan on saatavissa navigaattori isolla monitorilla.

Honda CR-V: 103–110 kW

Honda CR-V: 103–110 kW

Honda FR-V: 103 kW

Honda FR-V: 103 kW

Honda Legend: 217 kW

Honda Legend: 217 kW

Honda S 2000: 177 kW

Honda S 2000: 177 kW

Honda Life F (38–47 kW): nelipaikkainen auto 0,7 litran kolmisylinterisellä moottorilla.

Honda Life F (38–47 kW): nelipaikkainen auto 0,7 litran kolmisylinterisellä moottorilla.

Honda Zest (38– 47 kW): pieni, urheilullinen tila-auto.

Honda Zest (38– 47 kW): pieni, urheilullinen tila-auto.

Honda Fit Aria (73–88 kW): Jazzin porrasperäinen versio.

Honda Fit Aria (73–88 kW): Jazzin porrasperäinen versio.

Honda Civic Type R (165 kW): Japanissa Civicin väkevin versio on porrasperäinen.

Honda Civic Type R (165 kW): Japanissa Civicin väkevin versio on porrasperäinen.

Honda Inspire (206 kW): edustusauto 3,5 litran V6-moottorilla.

Honda Inspire (206 kW): edustusauto 3,5 litran V6-moottorilla.

Honda Partner GL (66 kW): käyttöauton saa valinnaisesti myös nelivetoisena.

Honda Partner GL (66 kW): käyttöauton saa valinnaisesti myös nelivetoisena.

Honda Airwave (81 kW): kompakti farmariauto 1,5-litraisella bensiinimoottorilla.

Honda Stream (103–110 kW): urheilullinen seitsenpaikkainen tila-auto.

Honda Stream (103–110 kW): urheilullinen seitsenpaikkainen tila-auto.

Honda Stepwgn (114 – 119 kW): keskikokoiseen tila-autoon mahtuu kahdeksan matkustajaa.

Honda Stepwgn (114 – 119 kW): keskikokoiseen tila-autoon mahtuu kahdeksan matkustajaa.

Honda Vamos (34–47 kW): mikroautojen sarjaan kuuluvaan 3,4 metrin pituiseen autoon mahtuu neljä matkustajaa.

Honda Vamos (34–47 kW): mikroautojen sarjaan kuuluvaan 3,4 metrin pituiseen autoon mahtuu neljä matkustajaa.

Honda Elysion (118–222 kW): kookkaaseen seitsenpaikkaiseen saa myös V6-moottorin.

Honda Elysion (118–222 kW): kookkaaseen seitsenpaikkaiseen saa myös V6-moottorin.

Honda Edix (115 kW): japanilainen versio FR-V:stä.

Honda Edix (115 kW): japanilainen versio FR-V:stä.

Honda Odyssey (118–147 kW): urheilullinen tila-auto perinteisillä ovilla.

Honda Odyssey (118–147 kW): urheilullinen tila-auto perinteisillä ovilla.

Honda Crossroad (103–110 kW): etuvetoisessa autossa on paikat seitsemälle.

Honda Crossroad (103–110 kW): etuvetoisessa autossa on paikat seitsemälle.

Honda Accord Sedan (124–200 kW): urheilullinen perheauto.

Honda Accord Sedan (124–200 kW): urheilullinen perheauto.

Honda Accord Coupé (140–200 kW): uusi malli neli- ja kuusisylinterisellä moottorilla.

Honda Accord Coupé (140–200 kW): uusi malli neli- ja kuusisylinterisellä moottorilla.

Honda FCX Clarity (100 kW): polttokennoautoa tarjotaan valituille asiakkaille.

Honda FCX Clarity (100 kW): polttokennoautoa tarjotaan valituille asiakkaille.

Honda Element EX (124 kW): kompakti maastoauto nuorille ostajille.

Honda Element EX (124 kW): kompakti maastoauto nuorille ostajille.

Honda Pilot (178 kW): tyypillinen katumaasturi etu- tai nelivetoisena.

Honda Pilot (178 kW): tyypillinen katumaasturi etu- tai nelivetoisena.

Honda Ridgeline (182 kW): avolava suhteellisen säästeliäällä V6-moottorilla.

Honda Ridgeline (182 kW): avolava suhteellisen säästeliäällä V6-moottorilla.

Acura RL (216 kW): myydään Euroopassa nimellä Honda Legend.

Acura RL (216 kW): myydään Euroopassa nimellä Honda Legend.

Acura TL (192–213 kW): saatavissa erityisen urheilullisella S-varustuksella.

Acura TL (192–213 kW): saatavissa erityisen urheilullisella S-varustuksella.

Acura MDX (224 kW): vahva, ylellinen katumaasturi jatkuvalla nelivedolla.

Acura MDX (224 kW): vahva, ylellinen katumaasturi jatkuvalla nelivedolla.

Acura RDX (177 kW): amerikkalaisittain kompakti katumaasturi Hondalle harvinaisella ahdetulla nelosmoottorilla.

Acura RDX (177 kW): amerikkalaisittain kompakti katumaasturi Hondalle harvinaisella ahdetulla nelosmoottorilla.