Yhdysvalloissa Honda kuuluu suurten merkkien joukkoon, sillä sen edellä ovat vain Ford, Chevrolet ja Toyota.

Mallisto koostuu muun muassa pikkuautoihin laskettavasta mallista Fit, alemman keskiluokan suosikista Civic, kookkaasta katumaasturista Pilot sekä itsekantavalla korilla varustetusta avolavasta Ridgeline.

Honda on hankkinut hyvän maineen ympäristön huomioon ottavana valmistajana, sillä FCX Clarity on ollut pitkään ainoa tarjolla oleva polttokennoauto. Toyota Camryn kanssa keskiluokan ykköspaikasta kilpailevat Accord siirtyi uuteen sukupolveen, jonka myötä markkinoille tulivat niin hybridi- kuin pistokehybridivaihtoehdot.

Honda kilpailee ylellisten niin sanottujen premium-merkkien sarjassa Acura-mallilla, jonka malliston tunnistaminen on vaikeaa mallien hankalien nimien vuoksi.

Kaikki mallimerkinnät ovat kaksi- tai kolmekirjaimisia, eikä niistä oikein löydä mitään logiikkaa. Miten voi esimerkiksi tietää, että RLX on malliston lippulaiva ja RDX puolestaan keskikokoinen katumaasturi?