Uusimpien huippukännyköiden hinnat ovat vähitellen hivunneet maagisen tonnin hintarajan paremmalle puolelle. Viimeisimpänä Apple pompsautti uunituoreen Xs Max -mallinsa yli jo seuraavasta rajapyykistä eli 1 500 eurosta. Sillä hinnalla saa jo hyvän teholäppärin tai pienemmälläkin rahasummalla katsastetun ja kulkevan ajopelin. Huippukännykässä kilohinta on kohdallaan – ainakin myyjän mielestä.

Onko tonnin tai puolentoista hintaraja nyt ylitetty pysyvästi, ja mitä summia valmistajat kehtaavat seuraavaksi pyytää?

Jos asiakkaat ovat valmiita maksamaan, kyllä valmistajat kehtaavat. Merkkiuskolliset ja laitehurmoksesta kärsivät hankkivat mitä tahansa, mitä heidän merkkivalmistajansa tarjoaa, hinnasta välittämättä.

Ostokiimassa hankittu uusi malli ei välttämättä edes ole teknisesti huomattavasti parempi kuin edellisvuotinen malli. Uusin kännykkämalli on näkyvä merkki muille valittujen joukkoon kuulumisesta ja suoritetusta ryhmän jäsenmaksusta.

Tunnustan, olen syyllistynyt samaan sokeaan hurmokseen aikoinaan.

Kun Gorba eli Nokian Cityman 900 julkaistiin vuonna 1987, pieni maitotölkin kokoinen kännykkä oli merkki menestyksestä ja sellainen piti saada – maksoi se mitä tahansa. Ja kyllähän se maksoi: 24 000 vanhaa mummon markkaa eli nykyrahaan suhteutettuna Gorba maksoi 7 300 euroa. Tavallinen palkansaaja joutui tuolloin tienaamaan ja säästämään tarvittavaa rahamäärää yli puoli vuotta.

Samanlaista teknistä hypetystä ja parannusaskelta voi nykykännykällä olla vaikeampi saada aikaan. Ei ainakaan lähiaikoina, jotta hurmos kasvaisi 7 000 euron arvoiseksi.

Ehkä tulevat 5g-yhteydet, 3d-virtuaalitodellisuus tai joku muu vastustamaton tekniikka synnyttävät samanlaisen kokemisen ja näyttämisen tarpeen kuin Gorba aikoinaan. Odottelen mielenkiinnolla, milloin hurahdan uudelleen.