Applen iOS-mobiilikäyttöjärjestelmä on päivittynyt versioon 12.

iOS 12 keskittyy nopeuden ja toimintavarmuuden parantamiseen, sillä sen luvataan toimivan aiempaa paremmin muun muassa iPhone 5s -älypuhelimella ja ensimmäisen sukupolven iPad Air -laitteella.

iOS 12 toimii tismalleen samoilla laitteilla kuin iOS 11.

Applen mukaan kamera tulee esiin selvästi nopeammin kuin aiemmin. Lisäksi kosketusnäppäimistön käyttöön liittyvää viivettä on supistettu ja sovellukset käynnistyvät aiempaa ripeämmin.

Tekniikan Maailman omat kokeilut vanhalla kalustolla tuntuvat vastaavan Applen väitteitä.

Esimerkiksi iPad Air ”miettii” vähemmän kuin aiemmin. Sovellukset käynnistyvät sähäkämmin mutta ennen kaikkea niiden välillä liikkuminen on sujuvampaa. Muistin vähyydestä johtuva viivyttely on sen sijaan ennallaan, mikä näkyy verkkoselaimella useita välilehtiä käytettäessä.

Mutta kokonaisuutena iOS 12 siis todella tuntuu parantavan suorituskykyä ainakin ensimmäisen sukupolven iPad Airilla. Koska kyseessä on jo viisi vuotta vanha täppäri, parannusta voi pitää merkittävänä.

Onneksi iOS 12 ei ole pelkästään niin sanottu optimointipäivitys. Mukana tulee muutakin.

Julkaisun tuntuvin yksittäinen uudistus liittyy ilmoitusten hallintaan. Aiemmin ne täyttivät helposti monta ruutua – nyt eri sovellusten ilmoitukset niputetaan ikään kuin omaan nippuunsa ja erityisesti pieni älypuhelimen ruutu pysyy siistimpänä.

FaceTime-ryhmäpuhelut eivät ehtineet mukaan, mutta ominaisuus on tulossa näillä näkymin kuluvan syksyn aikana.

Toinen pitkään toivottu ominaisuus on ruutuaikavahti, jolla vanhemmat voivat rajoittaa lasten pelaamista ja muuta ruutuaikaa.

iOS 12 sisältää toki muitakin pieniä uudistuksia, joihin voi tutustua esimerkiksi Applen verkkosivustolta. Mutta mitään tämän isompaa ja/tai kouriintuntuvaa uutta ei kuitenkaan tällä kertaa tullut, eikä itse asiassa pitänytkään tulla.

Apple nimittäin kertoi jo puoli vuotta sitten, että iOS 12 on eräänlainen paluu juurille ja toimintaa hiova julkaisu.

Siltä se myös TM:n ensikokeilujen perusteella vaikuttaa, ja hyvä niin.