Ilmastonmuutos ei olekaan planeetalle niin välitön uhka kuin on tähän asti luultu, väittää uusi Nature Geoscience -lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkimuksesta kertoo muun muassa brittilehti Telegraph.

Maanantaina julkaistu brittitutkimus toteaa, että maailma on lämmennyt hitaammin kuin vielä kymmenen vuotta sitten julkaistut ennusteet ennustivat. Tämä antaa maille luultua enemmän aikaa saada hiilidioksidipäästönsä hallintaan.

Lisäksi tutkijat toteavat, että odottamattoman nopeasti edennyt ”vallankumous” uusiutuvien energianlähteiden käytössä on muuttanut ennustetta aiempaa myönteisemmäksi.

Tutkimuksen tehneet asiantuntijat sanovat, että todennäköisyys on nyt kaksi kolmesta sille, että globaali keskilämpötila saadaan pidettyä alle 1,5 astetta korkeammalla kuin ennen teollistumista, mikä oli vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksen tavoite.

Tämäkin edellyttää kuitenkin valtioilta päättäväisiä toimia ilmastotalkoissa.

Tutkijat toteavat, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin julkistama suunnitelma vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta ei ole niin merkittävä asia kokonaisuuden kannalta.

Pariisin sopimuksessa käytettyjen mallien mukaan maailman pitäisi olla nyt 1,3 astetta lämpimämpi kuin 1800-luvun puolivälissä, mutta uusimpien havaintojen mukaan lämpötila on 0,9-1,0 astetta korkeampi.

Tutkimuksen mukaan käytössä ollut malli ennustaa, että valtioilla on enää 3-5 vuotta aikaa jatkaa nykyisiä hiilidioksidipäästöjä, ennen kuin Pariisin sopimuksen tavoite rikkoutuu. Täsmentynyt malli kuitenkin antaa lisäaikaa jopa 20 vuotta.

Jos päästöt käyvät huipussaan ja kääntyvät alle nykytasojen vuoteen 2030 mennessä ja laskevat sen jälkeenkin, on 66 prosentin todennäköisyys sille, että Pariisin ilmastotavoite saavutetaan, tutkijat toteavat.

Tavoite on tutkimuksen mukaan ”hyvin kunnianhimoinen” mutta ”fyysisesti mahdollinen”.

”Me olemme keskellä energiavallankumousta, ja se tapahtuu luultua nopeammin”, sanoo University College Londonin professori Michael Grubb.

Ison-Britannian sääpalvelu Met Office sanoi kannanotossaan maanantaina, että tämän vuosisadan ensimmäisenä vuosikymmenenä nähty ilmaston lämpenemisen hidastuminen on ohi ja lämpötilat ovat alkaneet taas nousta.

Met Officen mukaan vuosisadan alussa nähtyä lämpenemisen hidastumista selittävät Tyynenmeren merivirrat. Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja kolme viimeistä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä.