Parin viime vuoden aikana skootterien koko on kasvanut ja moottorit vaihtuneet nelitahtisiin myös pikkuluokissa. Lisäksi muun muassa alusta ja voimansiirto ovat kokeneet uudistuksia. Paria poikkeusta lukuun ottamatta Intermot-messuilta jäi kuitenkin tunne, että kausi 2003 on skootterien osalta suvantovuosi.

Ympäristövaatimusten kiristyminen näkyy myös skootterien tekniikassa. Monessa mallivuoden 2003 skootterissa kaasuttimet on korvattu elektronisesti ohjatulla polttoaineensuihkutuksella ja pakopuolelle on ilmestynyt katalysaattori.

Pari vuotta sitten katukuvaan ilmestyneet maksiskootterit ovat menneet sujuvasti kaupaksi Keski-Euroopassa. Suunnittelijasukupolven vaihdos näkyy skoottereissa samoin kuin moottoripyörissäkin lennokkaampana ulkonäkönä. Muotoihin on tullut enemmän ”asennetta”. Toisaalta uusissa yli 250 cm&³3;:n skoottereissa on myös retrohenkistä ”potkulautatyyliä”.

Monissa alan näyttelyissä on viime vuosina ollut esillä erilaisia skootterien moottorien prototyyppejä. Yleensä näissä, pääsääntöisesti nelitahtisissa 125-500 cm&³3;:n moottoreissa on polttoaineen suorasuihkutus höystettynä neliventtiilikansin ja katalysaattorilla. Ja miksei olisi? Moottorit on käytännössä tehty täyttämään tulevat päästömääräykset. Näiden normien läpäisy puolestaan edellyttää käytännössä katalysaattoria ja tarkkaa polttoaineen syöttöä. Toistaiseksi kuitenkin vielä harva näistä prototyypeistä on päätynyt tuotantoon. Kaikesta päätellen vuoden tai parin kuluttua skootterien osalta alkaa tälläkin saralla tapahtua yhtä ja toista.

APRILIA Scarabeo 500 on ensimmäinen 16 tuuman pyörillä varustettu maksiskootteri, joka Intermot-messuilla sai ansaittua huomiota.

YKSI mielenkiintoinen keskustelun aihe etenkin isojen skootterien osalta on vaihtoehtoiset polttoaineet. Esimerkiksi Piaggion esittelemä kaksisylinterisen 900 cm&³3;:n V-moottorin prototyyppi dieselversiona voisi olla mainio maksiskootterin voimanlähde.

(Tiivistelmä Alan Bridgerin artikkelista TM 1/03, s. 32-34)