Tata Motors osti brittiläisen Jaguar Land Roverin kymmenen vuotta sitten. Intialaisomistuksessa brittimerkit ovat nousseet uuteen kukoistukseen, ja nyt niiden taitoja aletaan käyttää laajemmin hyväksi.

Tata nimittäin tuo markkinoille vuonna 2019 Harrierin, jonka avulla intialaismerkin on tarkoitus aloittaa myynti kaikkialla maailmassa.

Tata näytti vision tulevasta maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä H5X-koemallin muodossa. Se, kuten tuotantomalli Harrier, jakaa perusrakenteensa Land Roverin Range Rover Evoquen kanssa.

Mielenkiintoista uudessa Tatassa on myös sen nimi, sillä Harrier oli aikanaan brittiläisen lentokoneen nimi. Tuo ei ole varmaan kovin suuri ongelma, mutta Toyota myy tänä päivänä Japanissa Harrier-nimistä katumaasturia.

Tata ei ole vielä julkaissut yhtään kuvaa Harrierin sisustuksesta, mutta lupaa auton tulevan myyntiin sekä viisi- että seitsemänpaikkaisena.

Moottoriksi nelivetoiseen autoon tulee FCA:n eli Fiat Chrysler Automobilesin kaksilitrainen turbodiesel kahtena eri tehoversiona.

Moottori ei edusta ihan uusinta tekniikkaa, mutta sopii varmasti hinnaltaan Tataan, jolla pyritään halpojen katumaastureiden markkinoille. Myöhemmin Harrierin elinkaaren aikana siitä on tulossa myös hybridivaihtoehto.