Kiilaamista keulan eteen ilman vilkkua, moottoritiellä keskiviivan päällä ajamista, kolmion takaa hivuttamista eteen. Tällaista hikeä pintaan nostattavaa liikennekäyttäytymistä saa kohdalleen Italian maanteillä.

Minulla on jo monen vuoden kokemus Italiassa ajamisesta vuokra-autolla. Ensikokemukset Napolin ympäristössä olivat stressaavia. Autoa vuokraavaa opastettiinkin tarkistamaan, että autossa olisi valmiiksi jo naarmuja ja lommoja. Liikenteeseen päästyään selvisi syykin: tuskin yhtään autoa oli ilman mitään vekkiä pellissä.

Vuosien varrella olen päässyt mukaan italialaisen liikenteen virtaan enkä enää stressannu erilaisesta liikennekäyttäytymisestä. Yhtään kolaria tai naarmua autoon ei ole tullut huolimatta yleisestä kaaottisuuden vaikutelmasta.

Napolin maisemat tosin jäivät yhteen kertaan, ja pääasiassa olemme liikkuneet pohjoisemmassa Toscanan, Umbrian ja Marchen maisemissa. Näissä liikenne on järjestelmällisempää, mutta ero Suomen liikenteeseen on silti ilmeinen.

Jos Italian tieliikenne tuntuu suomalaisesta pelottavalta, sitä on myös Suomen liikenne italialaiselle kuljettajalle.

Eräs italialainen autonvuokraaja oli todennut, että Suomessa autolla ajaminen on erityisen pelottavaa. Hän kokee meidän liikennekulttuurimme joustamattomana. Tästä johtuen hän pelkää aina risteyksissä, että joku ajaa kylkeen.

Ymmärrän tämän hyvin Italiassa ajaneena. Italian liikenne tuntuu perustuvan jatkuvaan kommunikointiin: ”Olen tulossa täältä, mahtuisinko tuohon väliin, vaikka tulen kolmion takaa.”

Se mikä suomalaisesta tuntuu ärsyttävältä hivuttamiselta ja kiilaamiselta, onkin ehdotusta ja vuorovaikutusta.

Suomessa perusliikenne sujuu hienosti, kun järjestelmä toimii ja kaikki osaavat toimia sen mukaisesti. Sen sijaan poikkeustilanteet tuottavat meille tuskaa ja mielipahaa. Ruuhkat, tietyöt ja katkot liikennevalojen toiminnassa saavat vakaan systeemin horjumaan.

Esimerkiksi Helsingissä massiivisten tietöiden vuoksi kaistoja on suljettu ja tie kapenee yhtäkkiä. Tässä vaaditaan joustavuutta ja tien antamista, jotta kaikki pääsevät samalle kaistalle ilman kiilaamisen tai etuilun tunnetta. Se ei aina onnistu ilman kiroilua tai jopa rattiraivoa.

Italialaisen kuljettajan kokemus voisi herättää meidän tutkiskelemaan omaa liikennekulttuuriamme. Pitäisikö meidänkin olla hieman joustavampia liikenteessä, jotta liikenne saataisiin sujumaan kaikissa tilanteissa? Voisiko liikenteeseen tuoda hieman enemmän tilannetajua ja ystävällistä kommunikointia?

Seuraava ohjenuora voisi toimia tässäkin kohtaa: suhtaudu kanssaliikkujiin lähtökohtaisesti siten, että he ovat liikenteessä parhain aikomuksin. Yleensä ihmisillä ei ole mitään syytä tahallaan ärsyttää tuntemattomia ihmisiä tai aiheuttaa heille mielipahaa – ei edes liikenteessä.