Pitkään on huhuttu, että Volkswagen Groupiin kuuluvat kuorma-autovalmistajat MAN ja Scania yhdistettäisiin. Nyt se on vihdoin tapahtunut, ja samaan pakettiin pistettiin vielä Volkswagen Etelä-Amerikassa varsin vahva Volkswagen Caminihoes e Onibus ja tulevaisuuden tavarankuljetusta kehittävä RIO.

Uudella jättikonsernilla on jo yhteistyökumppaneita, joista ensimmäisenä sopimuksen ehti allekirjoittamaan japanilainen vuonna1942 perustettu Hino. Kiinalainen Sinotruk on toinen kuppani, jonka kanssa MAN aikoo vahvistaa vuodesta 2009 lähtien olemassa olleita siteitä. Mukana on myös yhdysvaltalainen International.

Uuden konsernin nimi on Traton. Nimen alkuosa TRA tulee sanoista TRAnsformation, TRAnsportation ja TRAdition eli muutos, kuljetus ja perinteet. Sananjälkiosaa TON selitetään sanalla TONnage, sillä tonnisto liittyy vahvasti kuljetukseen tai Always ON eli Traton on aina valmiina palvelemaan asiakkaitaan.