Hollanti aikoo kieltää lailla puhelimen käytön lähes kokonaan pyöräilyn lomassa, kertoo The Guardian -lehti verkkosivuillaan.

Ainoastaan handsfree-käyttöä suosiva laki astunee voimaan ensi vuoden heinäkuussa ja laajentaa jo vuodesta 2002 lähtien olemassa ollutta puhelimen käyttökieltoa autoillessa, mikäli kuskilla ei ole handsfree-laitetta käytössään. Jos kännykän näpräämisestä jää kiinni ratissa, voidaan rikkurille kirjoittaa korkeintaan 230 euron sakko edesottamuksesta.

Sakko tulee todennäköisesti olemaan summaltaan sama myös pyöräilijöille uutistoimisto AFP:n mukaan.

Lain voimaantuloa perustellaan sillä, että huoli pyöräliikenneturvallisuudesta maassa, missä on enemmän polkupyöriä kuin ihmisiä, on kasvamaan päin kasvavien puhelin-polkupyörä-onnettomuustilastojen varjossa.

Hollannin liikenneministeri Cora van Nieuwenhuizen sanoi The Guardianin mukaan, että lakia tarvitaan siitä syystä, että sosiaalinen media sekä rajaton mobiilidata ovat muuttaneet älypuhelinten käyttötottumuksia sekä kasvattaneet niiden parissa vietetyn ajan määrää.

Pyöräilijät jätettiin alkuperäisestä 16 vuoden takaisesta kiellosta pois matalan vauhdin takia.

”Itse asiassa puhelimen käyttö on yhtä vaarallista pyörän päällä kuin autossakin. Tosiasia on se, että olitpa sitten tien päällä koska tahansa, tulisi sinun keskittää siihen täysi huomiosi ja olla tekemättä mitään puhelimella”, ministeri alleviivasi The Guardianin mukaan.

”Sähköpyörien lisääntynyt suosio on myös lisännyt pyöräilijöiden keskivauhtia”, ministeri jatkoi. Samalla maan tuhansien pyöräteiden varsille on muuttanut lisää ihmisiä.

Hollannissa on noin 22,5 miljoonaa pyörää ja 17,2 miljoonaa ihmistä. Noin neljäsosa koko kansasta pyöräilee päivittäin.

Polkupyörällä liikkuminen on lisääntynyt maassa 13 viime vuoden aikana 12 prosentilla. Nykypäivän hollantilainen keskivertofillaristi polkee yli 965 kilometriä vuodessa.

Hollantilaiset jalankulkijat lukeutuvat myös riskiryhmään ollessaan nenä kiinni älylaitteessaan pyöräilijöiden läheisyydessä.

Viime vuonna läntisessä osassa maata sijaitseva Bordegravenin kaupunki aloitti teille asennettujen jalan korkeudella olevien liikennevalojen käyttökokeilun ehkäistäkseen jalankulkijoiden ajautumista auto- tai pyöräteille puhelimen ollessa näkökentän keskipisteenä.

Tutkimukset esittävät, että niiden polkupyöräilijöiden määrä, jotka tarvitsevat ensiapuhoitoa puhelimeen liittyvän onnettomuuden jäljiltä, ei ole erityisen korkea.

Tutkimustiedosta huolimatta vähemmän vakavat pyöräilyonnettomuudet ovat yleistyneet etenkin nuorten, 12-25-vuotiaiden hollantilaisten keskuudessa: arvion mukaan näistä joka viidennessä oli osasyynä nimenomaan älypuhelimen käyttö polkiessa.

Yhteensä 206 hollantilaispyöräilijää kuoli liikenneonnettomuuksissa viime vuonna, mikä on 17 enemmän kuin edellisvuonna.

Hollantilaisen liikenneonnettomuuksien uhrien järjestön johtaja Nelly Vollebregt kertoi AFP:n haastattelussa, että 613 ihmistä kuoli maan liikenteessä vuonna 2017 ja heistä neljäsosa huomion herpaantumisen seurauksena.

Vollebregt joutui itse pyörätuoliin pyöräilyonnettomuuden jälkeen. Onnettomuuden aiheutti puhelimeensa tien sijasta huomionsa kiinnittänyt autoilija.

Hollantilaiset ovat samoilla linjoilla päättäjiensä kanssa: 75 prosenttia hollantilaisista on sitä mieltä, että puhelimen aktiivinen käyttö pyörän selässä tulisi kieltää. Suurin osa vastaajista kertoi todistaneensa ”vaarallisia tilanteita”, joissa oli osallisena pyöräilijöitä ja älypuhelimia.

”Jouduin pysäyttämään autoni tien laitaan, kun kyyneleet tulvivat silmiini kuultuani radiosta polkupyöriä koskevan kiellon voimaantulosta”, kertoi Michael Kulkens De Telegraaf -sanomalehden haastattelussa.

Hän on kampanjoinut lain puolesta siitä lähtien, kun hänen 13 vuoden ikäinen poikansa kuoli pyöräilyonnettomuudessa puhelinta katsellessaan.