Yhdysvalloissa polttomoottorilla toimintamatkaa jatkavien sähköautojen valmistaja Karma Automotivesta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Muistattehan Fisker Karman, jota valmistettiin vähän aikaa Uudessakaupungissa? Nyt seitsemän vuoden jälkeen tuo auto on edelleen tuotannossa vain hivenen muuttuneena.

Viimeksi Karma Reveroon tehtiin muutoksia keväällä 2017, minkä jälkeen on vain odotettu jonkinlaista kehitystä. Todellista muutosta ei ole luvassa tälläkään kertaa, sillä tarjolla on vain Aliso Beachin mukaan nimensä saanut erikoismalli.

Autossa on rannan mukainen erikoisväri ja mustat hiilikuituvanteet, joiden sisältä näkyvät Brembon tummanoranssiset jarrusatulat. Ohjaamossa on kaksivärinen nahkaverhoilu, joka jäljittelee hiekkaa, erityinen puukoristelu ja säväys platinaa.

Tekniikka on sama kuin vakiomallissa eli autossa on energiasisällöltään 20,8 kWh litiumioniakku, jonka avulla voi ajaa pelkästään sähköllä 80 kilometriä. Kun bensiinimoottori tulee avuksi lataamaan akkuja, jatkuu matka vielä neljäsataa kilometriä. Kahden sähkömoottorin yhteisteho on kolmesataa kilowattia, mikä riittää kiihdyttämään auton nollasta sataan alle kuudessa sekunnissa.

Karma Automotive valmistaa vain 15 Revero Alison Editionia. Niiden hinnat lähtevät Yhdysvalloissa 145 000 dollarista, mikä on 15 000 dollaria vakiomallia enemmän.