Avoautoilu on hieno harrastus, joskin se vaatii kelpo annoksen optimismia meidän leveysasteillamme. Markkinoilla on valinnanvaraa suorastaan ylenpalttisesti ja noususuhdanteen myötä se näkyy myös katukuvassa. Seuraavassa vähän taustatietoa loppukesän avoautobongaukseen.

Autoilun alkuvuosina kaikki autot olivat avonaisia. Avoautot vähenivät merkittävästi siinä vaiheesssa, kun autojen korit alkoivat muuttua itsekantaviksi. Koska katto tällöin on olennainen osa luomassa korin jäykkyyttä, ei avomallia voinut tehdä pelkästään jättämällä katto pois, vaan koko kori piti suunnitella uudelleen. Nykyisin monet coupé-mallit suunnitellaan jo alun alkaen niin, että katoton versio syntyy helposti. Silti rättikattomalli harvoin on tukevuudeltaan umpiauton veroinen.

Avoautolla voi ajaa huonommallakin säällä, kunhan nostaa katon ylös. Nykyään sähkö- tai sähköhydraulinen käyttö on jo yleisempi kuin käsipelillä tapahtuva liikuttelu. Joihinkin malleihin voi lisävarusteena ostaa erillisen kovakaton talvea varten. Kangaskatollakin talven yli pärjää, jos se on useampikerroksinen, takaikkuna on lasia jä kaytössä mieluusti talli.

Uutta avoautoa himoitseva joutuu varaamaan hankintaansa rahaa parisataa tuhatta. Alle tuon rajan saa vain Renault Méganen, mutta muutaman kymppitonnin lisäinvestoinnilla voi jo valita kaksipaikkaisen roadsterin joko Mazdalta tai Toyotalta. Kolmosella alkavassa hintaluokassa valinnanvaraa löytyy hyvin. Kun rahaa on käytettävissä yli 400 000, päästään kohti ylellisyyttä tai vaihtoehtoisesti todellisia urheiluautoja. Luksusavoautot asettuvat hinnaltaan vielä puolen miljoonan yläpuolelle, ja kaiken huippuna omassa hintaluokassaan komeilee yli viiden miljoonan Rolls-Royce Corniche.

Suomen lyhyessä suvessa on avoauton hankintaa hankala perustella järkisyillä. Muutaman helteen hellimän päivän katto alhaalla ajeltuaan on kuitenkin helppo myöntää itselleen, että kaikkia asioita ei välttämättä tarvitse ratkaista järjellä.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 12/2000, s. 30-35)