Etusivu Keskustelu Autot Liikenne Polkupyörällä pääsee Vastaa aiheeseen: Polkupyörällä pääsee

#851857 Ilmoita asiaton viesti

TeeCee
Osallistuja

TeeCee: ”ei pidä luottaa omaan mielipiteeseensä oman suorittamisensa tasosta”

740 GLE: ”Samaa mieltä. Juuri tästä syystä minun onkin vaikea ymmärtää vastahakoista suhtautumistasti EAK:hon, josta keskustelimme jo vuosia sitten.
Jos turvallisuushakuinen kuljettaja tietää ettei ole täydellinen ja tietää oman arvionsa omasta tasosta epävarmaksi ja todennäköisesti optimistiseksi, mikä häntä pidättelee hankkimasta asiantuntija-arviota ja ennen kaikkea palautetta omasta ajamisestaan?

En suhtaudu vastahakoisesti EAK:hon, olen sanonut sitä hyväksi asiaksi. Olen vain sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi huomata mikä esimerkiksi tuollaisen EAK:n varsinainen pointti on, ja kopioida havaintonsa yleiseen käyttöön. Tarkoitan sellaisia havaintoja kuin että jos ihminen kerää itselleen kuljettajana vääriä ajotapoja, hän kerää läpi elämänsä vääriä tapoja kaikessa muussakin. Ja jos ulkopuolinen asiantuntija kerran voi osoitella meille niitä vääriä pinttyneitä tapoja, niin niitä voi huomata itsekin jos asettautuu ulkopuolisen tarkkailijan asemaan. Ja jos on hoksannut nuo asiat, pitäisi olla hiukan helpompaa hoksata sekin, miten paljon ajatteluamme ja sitä kautta tekojamme ohjaavat loogisen harkinnan sijasta tavat, joita ei huomaa, eikä siksi asettaa alttiiksi kriittiselle arvioinnille.

Siinä missä kuskille tulee mieleen että EAK voisi auttaa huomaamaan mitä kaikkea väärää on tullut kerättyä ajotapoihin, hänelle voisi tulla mieleen myös että ajotavat muodostuvat täsmälleen samojen aivotoimintojen tuloksena kuin kaikki muutkin tavat. Siinä missä EAK-opettajan huomautus liian varovasti aloitetusta jarrutuksesta otetaan vastaan kiitollisena, pitäisi ottaa vastaan kiitollisena myös esimerkiksi aivotutkimuksen havainnot ihmisten tyypillisistä ajatusvirheistä. Siinä missä ihminen pyrkii tietoisesti eroon väärästä jarrutustekniikastaan, hän voisi pyrkiä vähentämään myös ajatusvirheitten vaikutuksia ajatteluunsa.