Kiinassa olevasta jättimäisestä vajoamasta on löytynyt valtava maanalainen luola, kertoo muun muassa Science Alert.

Geologit kutsuvat 6,7 miljoonan kuutiometrin kokoista luolaa ”maailmanluokan” geologiseksi löydöksi. Näin suuret luolat ovat erittäin harvinaisia.

Luola löytyi Kiinassa Guanxin maakunnassa olevasta metsästä. Kansainvälinen 19-henkinen tutkijaryhmä laskeutui vajoamaan käyttäen yhtä ainoaa köyttä, ja sisään päästyään he alkoivat kartoittaa luolaa.

Ensimmäistä kertaa jättimäinen luola löydettiin jo viime vuonna, mutta nyt sen koko on mitattu kolmiulotteisilla mittalaitteilla, kertoo kiinalaissivusto Science and Technology Daily. Asiasta kertoo myös Euronews.

Alla olevalla videolla saa hyvää käsitystä luolan mittasuhteista.

Luola on sata metriä leveä ja lähes 200 metriä pitkä. Syvimmillään se on 118 metriä, ja kaakkoisreunastaan se muuttuu valtavaksi luolakompleksiksi, jossa on käytäviä, avoimia tiloja ja erilaisia kivimuodostelmia.

Tällaiset vajoamat syntyvät yleensä maanalaisten luolien romahtamisen seurauksena. Luolien romahtaminen puolestaa johtuu siitä, että esimerkiksi vesi aiheuttaa niissä pitkän aikavälin kuluessa eroosiota.

Esimerkiksi maailman suurin vajoama, 626-metrinen Xiaozhai Tiankeng, on syntynyt voimakkaan maanalainen joen virtauksen ansiosta.

On todennäköistä, että nyt löytynyt luola on syntynyt samalla tavalla.

”Luolien muodostuminen ei ole yhden askelen prosessi. Niillä on jopa yli 2 miljoonan vuoden pituinen historia”, sanoo Zhang Yuanhai Science and Technology Daily -sivustolla.