Pariisin autonäyttelyn alla General Motors julisti jatkavansa ”globaalia kasvustrategiaansa”. Siihen kuuluu olennaisena osana Daewoon nimen vaihtuminen Chevroletiksi 1.1.2005 myös Länsi-Euroopan markkinoilla.

General Motors on maailman suurin autonvalmistaja. Sen linjoilta ympäri maailmaa syntyy yli 8 miljoonaa autoa vuodessa, ja valikoimaan kuuluu 13 eri automerkkiä. Näistä Euroopassa tunnetaan parhaiten Opel ja Saab, mutta tuttuja ovat tietysti myös Chevrolet ja Cadillac.

Vuonna 2002 GM:n sateenvarjon alle siirtyi korealainen Daewoo, tai oikeammin sen autonvalmistuksen elinkelpoisiksi katsotut osat (ks. TM 19/03). Yhtiön nimeksi tuli GM Daewoo Auto & Technology Co. eli tuttavallisemmin GM DAT.

Daewoon merkki-imago oli kuitenkin vähintäänkin sekava, sillä markkinoista riippuen autoja kaupattiin Daewoon, Suzukin, Chevroletin, Pontiacin tai Buickin merkin alla. Oman osansa soppaan toivat vielä vanhoissa, GM:n hylkäämissä Daewoo-tehtaissa rakennetut tuotteet.

Länsi-Euroopassa merkki päätettiin säilyttää Daewoona. Suomen osalta kadunmies ei oikeastaan huomannut mitään, sillä Daewoo tuli Suomeen uutena merkkinä GM-organisaation kautta keväällä 2003.

Chevy ja Chevy?

GM DAT:n valmistamia tuotteita on myyty Chevroletina Aasian ja Tyynenmeren alueella, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa, Etelä-Afrikassa sekä Itä-Euroopassa.

Nyt GM on siis tehnyt päätöksen lopettaa Daewoon autoja koskevana tuotemerkkinä ensi vuoden alussa Korean kotimarkkinoita lukuun ottamatta. Niinpä meilläkin kaikkien nyt Daewoona tunnettujen autojen keulalle tulee Chevroletin ”bowtie”-rusettilogo. Mallinimet säilyvät ennallaan, samoin autojen tekniikka kuin myös myynti- ja huoltopistee sekä kolmivuotinen takuu. Suunnittelu ja valmistus tapahtuu Etelä-Koreassa kuten tähänkin asti. GM uskoo uusimpaan yksikköönsä, sillä Korean tuotekehitykseen ja valmistukseen investoidaan parhaillaan 1,5 miljardia dollaria.

Nimenvaihto-operaatiokaan ei ole halpaa lystiä, sillä esimerkiksi 1 800 piirimyyjälle pitää vaihtaa uusi ilme ja yli 20 000:sta varastossa olevasta Daewoo-merkillä varustetusta autosta pitäisi päästä syksyn kuluessa eroon. Se taas merkinnee tuntuvaa alennuskampanjaa. Kaikkiaan kustannuksiksi arvioidaan yli 30 miljoonaa euroa.

Euroopan toiminnoista vastaa GM Europen alle perustettu Chevrolet Europe, joka käytännössä ajaa saman asian kuin entinen GM Daewoo Europe.

Chevrolet aiotaan profiloida Euroopassa ”entry-level”-merkiksi eli eräänlaiseksi perusautoksi. Toisin sanoen Chevroletin imagoon ei kuulu uusin tekniikka tai hiuksia nostattava muotoilu, vaan pyrkimyksenä on tarjota liikkumisen vapautta kohtuuhintaan.

Rivien välistä tulkittuna se merkitsee sitä, että Opelin mielikuvaa pyritään hilaamaan massamerkistä vähän ylemmäs. Saab tietysti säilyy urheilullisena, kalliimpana ja korostetun eurooppalaisena merkkinä, vaikka viime aikojen 9-2X- ja 9-7X-mallit sotkevat tätäkin käsitystä.

Hieman erikoiseen asemaan tässä sopassa joutuvat Amerikassa valmistetut Chevroletit, joista Länsi-Eurooppaan ei kuitenkaan nykyään tavallisia henkilöautoja tuoda. Jopa maahantuonnista vastaa eri organisaatio, hollantilainen Kryomans.

Tähänkin GM:llä kuitenkin on ratkaisu olemassa. Ainakin TrailBlazer- ja Tahoe-maastureiden merkiksi Euroopassa saatetaan vaihtaa GMC. Chevrolet Corvette puolestaan tunnetaan tästä lähin ainoastaan Corvettena.

Luonnollisesti Cadillac jatkaa omana merkkinään pyrkien kasvamaan myös Euroopassa. Sen myyntiä ollaan siirtämässä omaan ketjuunsa. Tuoreen malliston muodostavat CTS, XLR, SRX sekä uusi STS. Tämä perinteinen iso V6- ja V8-moottorein varustettu limousine saadaan myyntiin ensi vuonna.

Uutuuksia tulossa

Chevroletin korealaisperäinen Euroopan mallisto kehittyy lähivuosina. Komein malli on vuonna 2006 tuleva katumaasturi, joka esiteltiin Pariisissa S3X-nimisenä konseptina. Auto on seitsenpaikkainen, 4,64 metriä pitkä ja varustettu jatkuvalla nelivedolla.

Näyttely-yksilössä oli hybridivoimanlähde, mutta tuotantomalleissa on ainakin aluksi perinteistä tekniikkaa. Merkittävä puheenaihe sen suhteen on uusi dieselmoottori, jonka on kehittänyt italialainen VM, ja joka valmistetaan Koreaan nousevassa moottoritehtaassa. Kaikkiin muihinkin Korean Chevroleteihin tuodaan dieselit. Aluksi iskutilavuudet ovat 1,5 ja 2,0 litraa.

Pariisissa nähtiin myös Kaloksen kolmiovinen versio sekä käytännössä tuotantovalmis versio ensi keväänä esiteltävästä Matiz-pikkuautosta.

Jatkossa Chevrolet-merkin alle liitetään uusia tuotteita, jotka saattavat tulla muista GM-tehtaista, todennäköisimmin Suzukin suunnalta.

GM jakaa rakenteita muidenkin merkkiensä kesken, eikä Koreassa kehitetty tekniikka ole mikään poikkeus. Esimerkiksi Opel Fronteran seuraajan kaavaillaan käyttävän S3X:n perusrakennetta, joskin lyhennettynä, sillä Fronterasta tulee vain viisipaikkainen.

On siis aika totutella Chevroletin uuteen aikaan. Suomalaisille merkki on aina iskostunut mieliin vahvasti periamerikkalaisena autona, mutta nyt ”Letukka” tuleekin ihan eri puolelta planeettaa. Miksi tällainen päätös sitten tehtiin? Yksi, eikä edes kovin vähäpätöinen syy, on se, että GM:llä on kaikki oikeudet Chevrolet-nimen käyttöön. Daewoon suhteen asia on toinen, mikä aiheutti epävarmuutta tulevaisuuden suhteen.

Jälkiviisaasti ajatellen, Chevrolet olisi pitänyt ottaa käyttöön kaikkialla heti, kun GM hankki Daewoon. Toivottavasti tämä päätös nyt on lopullinen. Muutoin kuluttajan usko voi alkaa horjua myös itse autojen valmistukseen.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 17/04, s. 4-5)