Vanhasta autonromusta pääsee tulevaisuudessa entistä helpommin eroon. EU:n niin sanottu romuautodirektiivi siirtää autojen taloudellisen kierrätysvastuun valmistajille viimeistään vuonna 2007. Suomessa etsitään uudistuvalle järjestelmälle vielä lopullista rahoitusmallia.

Omistajalleen tarpeettomaksi käyneestä autonhylystä saadaan oikein käsiteltynä metalliteollisuuden raaka-aineita. Euroopan unioni haluaakin edelleen tehostaa autojen kierrätystä. EU:n päättävissä elimissä on usean vuoden ajan väännetty kättä romuautodirektiivin sisällöstä. Nyt sen valmistuttua asia etenee seuraavaksi kansallisella tasolla.

Ensi vuoden heinäkuusta alkaen direktiivin piiriin kuuluvat uudet M1-luokan ja kolmipyöräiset ajoneuvot. Sen ulkopuolelle jäävät moottoripyörät ja museorekisteröidyt autot. Merkittävämpi takaraja on kuitenkin 1.1.2007, jolloin määräykset koskevat myös vanhempia ajoneuvoja. Siirtymäaikaa voidaan kuitenkin lyhentää jäsenvaltion omalla päätöksellä.

Direktiivin tavoitteet ovat selkeät. Unionin alueella käytöstä poistuvista romuajoneuvoista syntyy vuosittain peräti 8-9 miljoonaa tonnia jätettä – Suomessa 70 000-80 000 tonnia – joka pitää käsitellä asianmukaisesti. Direktiivi vaikuttaa eniten romuauton esikäsittelyyn. Öljyt, polttoaine, jäähdytysneste, jarruneste ja muut ympäristölle haitalliset aineet kerätään niille varattuihin säiliöihin. Jopa nesteiskunvaimentimet tyhjennetään. ”Kuivaus” tehdään virallisessa käsittelypisteessä, joita Suomessa on tällä hetkellä muun muassa Autovahinkokeskuksella ja Kuusakoski Oy:llä. Pelkkiä autojen keräyspaikkoja voi jatkossa olla esimerkiksi autoliikkeillä.

Taloudellinen vastuu keräyksestä ja muusta jätehuollosta kohdistetaan autovalmistajille ja edelleen – esimerkiksi Suomessa – viralliselle maahantuojalle. Viimeiselle omistajalle ei ajoneuvon hävittämisestä koidu ylimääräisiä kustannuksia, sillä hän voi viedä kulkupelinsä ilmaiseksi asianmukaiseen keräyspaikkaan.

Kierrättäminen ei ole ilmaista: yhden auton kustannuksiksi on arvioitu 1 000 markkaa. Vaihtoehtoja rahoitukselle on useita. Kierrätys- ja taloudellinen vastuu siirtyy siis Suomessa virallisille maahantuojille; valtio voi halutessaan hylätä kokonaan maksumiehen roolin. Tällöin tiensä päähän tulleen ajoneuvon kierrätyskulut siirrettäisiin suoraan uusien autojen hintoihin. Toisessa mallissa autonomistajat maksaisivat pientä vuosittaista kierrätysveroa tai vaikkapa korotettua vakuutusmaksua. Kierrätysmaksu voitaisiin sisällyttää myös valtion budjettiin, mikä olisi luonnollisesti maahantuojien ja autonostajien/omistajien kannalta miellyttävin vaihtoehto. Molemmat joutunevat kuitenkin maksamaan osansa kierrätystalkoista, tavalla tai toisella.

(Tiivistelmä Markus Kasesmaan artikkelista TM 8/2001, s. 4-5)