Haluaisimme sellaisen kotiteatterin, jolla voi katsoa DVD-elokuvia ja kuunnella musiikkia. Ääntä pitää tulla edestä ja takaa, mutta kaiuttimet eivät saisi näkyä juuri lainkaan. Mitään laitekasaa emme olohuoneeseen ota, joten jos ne soittimet, radiot ja kaikki muut voisi piilottaa vaikka television alle. Entä mitähän tällainen paketti oikein maksaa?

Pioneer NS-DV88

Sony AVD-S50 ja Elac Cinema 3

Bose Lifestyle 35

Vertaillessamme DVD-soittimesta, radiosta, vahvistimesta ja kaiuttimista koostuvia yhdistelmiä olemme aina keskittyneet noin 1000 euron hintaluokkaan, jossa kysyntää ja tarjontaa on eniten. Nyt halusimme nähdä, miten käy kuvan- ja äänenlaadun sekä käytön ja ominaisuuksien, kun yhdistelmän hinta nousee esimerkiksi 3000 tai jopa 5000 euroon.

Halvimman hintaluokan, 1100 euroa, edustajaksi valitsimme Pioneerin mallin NS-DV88. Bosen sarja näyttää rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan hyvin pitkälle Pioneerin kaltaiselta, mutta se maksaa yli 4000 euroa enemmän. Koska kahden kokoonpanoltaan näennäisesti samanlaisen yhdistelmän hintaero venyi näin suureksi, halusimme selvittää, löytyisikö ääripäiden puolivälistä jotain kiinnostavaa. Päädyimme kokoamaan keskihintaisen pakettimme erimerkkisistä osista. Sony AVD-S50 (1300 euroa) sisältää DVD-soittimen, RDS-radion ja viisikanavaisen vahvistimen. Sonyn työpariksi valitsimme Elac Cinema 3 -kaiutinsarjan (1760 euroa), joka edustaa kokoluokassaan parasta äänentoistoa, mitä olemme tähän saakka kuulleet.

Kuuntelu- ja käyttökokeiden sekä mittausten tulos on selkeä: Pioneer on useimmille ehdottomasti paras ja järkevin valinta. Siitä ei varsinaisesti puutu mitään ominaisuuksia, ääni on monien mielestä riittävän hyvä, sillä kuulostaahan Pioneer selvästi paremmalta kuin huomattavasti kalliimpi Bose, ja laitetta on lyhyen perehtymisen jälkeen helppo käyttää

Sony ja Elac tarjoavat yhdessä vertailun parhaan äänenlaadun ja monipuolisimmat toiminnot, joihin tutustuminen vaatii kuitenkin hieman aikaa ja paneutumista. Sonyn teho ja ominaisuudet riittävät huomattavasti suurempiinkin järjestelmiin, mutta yhdessä Elacin kanssa se muodostaa mainion yhdistelmän niille, jotka vaativat parasta ääntä tässä kokoluokassa.

(Tiivistelmä Henrik Weckströmin ja Harri Slipin artikkelista TM 1/03, s. 94-99)