TOTTAHAN TOKI, Applen uusin mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä iOS 11 toimii tietyillä laitteilla ja sovelluksilla ihan asiallisesti. Hieno homma.

Valitettavan monet ovat kuitenkin joutuneet kärsimään keskeneräisyydestä, tietoturvaongelmista ja bugeista, joita on tullut julki totuttua enemmän. Allekirjoittaneen kohdalle kaiken kirjavia outouksia on jopa sattunut siinä määrin paljon ja niin monella eri iOS-laitteella, ettei vastaavaa muistu heti mieleen.

Suora vertailukohta puuttuu, mutta yleisessä bugisuudessaan lähelle pääsee esimerkiksi Macintoshin käyttöjärjestelmä Mac OS X 10.4 Tiger vuodelta 2005, joka oli niin ikään julkaisuhetkellään vajavainen – mutta kokonaisuus saatiin sentään nopeasti kuntoon.

”Olisikohan vastaavaa päässyt tapahtumaan Steve Jobsin aikana?”

Sitä vaan, että iOS 11 tuntuu edelleen miltei yhtä raakileelta kuin viime syksynä.

Yleensä ohjelmiston kiukuttelu on ollut iPhonen ja iPadin omistajille ilahduttavan vierasta, koska Apple tunnetaan nimenomaan raudan ja ohjelmiston välisestä synergiastaan. Nyt tuo liitto on siis ajautunut kriisiin tai pahimmassa tapauksessa eropaperit on jo jätetty.

Vastikään Apple päätyikin painamaan paniikkinappulaa ja lupasi julkisesti, että iOS 12:ssa keskitytään uusien ominaisuuksien sijaan ensisijaisesti toimintavarmuuden parantamiseen. Tämä on paljon sanottu!

EPÄONNISTUMISTAAN EI nimittäin voi myöntää yhtään tuon selvemmin.

Mikä sitten meni mönkään? Miten juuri iOS 11:sta tuli edellisiä versioita ongelmallisempi tapaus?

Sattuma on eittämättä monen tekijän summa, ja vain sisäpiirissä tiedetään asioiden oikea laita.

Ohjelmistot tehdään nykyisin kiireessä ja kovan paineen alla – kuten tietysti moni muukin työ – joten se ei voi olla eikä saa olla ainoa syy. Kenties mallistoon lisätty juhlamalli iPhone X osaltaan mutkisti kuvioita, joten ohjelmiston testaamiseen ei jäänyt riittävästi aikaa.

”Edes Applella ei ole varaa mokata pahasti kahta kertaa peräkkäin.”

Ehkä resursseja oli liian vähän tai väärässä paikassa oli yksi väliportaan pomo liikaa.

Vai johtuiko lopputulos myös siitä, että uusia ominaisuuksia ängettiin mukaan uusien ominaisuuksien änkemisen pakosta? Onhan iOS 11 Applen sanojen mukaan ei pelkästään ”Valtava askel iPhonelle”, vaan myös ”Mahtava harppaus iPadille”.

MOINEN MARKKINOINTITEKSTI on aina silkkaa satua, mutta tällä kertaa sille oli jopa totuttua vähemmän katetta. Niinpä sopii toivoa, että iOS 12 ottaisi loikkansa kutakuinkin päinvastaiseen suuntaan.

Muussa tapauksessa Applella ei kohta ole enää mitään omaa kilpailijoihinsa nähden – paitsi ehkä hinnoittelu.