Uusi televisio oli hieno. Sen asennus verkkoyhteyden muodostamista myöten sujui noviisiltakin ongelmitta.

Selailin lumoutuneena valikkomerta, jonka kätkoistä löytyivät kaikki tarvitsemani suorotoistopalvelut ja nippu sellaisia, joista en ollut kuullutkaan. Päätin kruunata onnistuneen hankinnan värittämän illan vuokraamalla elokuvan.

Silloin kaikki alkoi mennä pieleen.

Seuraavien tuntien aikana sain sellaisen oppitunnin digivaltaperheiden lokeroitumisesta, tekijänoikeuksista ja teknisestä riippuvuudesta, että ilman kavereideni apua ja tukea olisi saattanut syntyä 49-tuumaista elektroniikkaromua.

Kaikki vaikutti hyvältä vielä siinä vaiheessa, kun avasin ja päivitin tv:n valikoissa majailleen Google TV:n. Sen haku ei ole paras mahdollinen, mutta onnistuin näpyttelemään kaukosäätimellä hakutuloslistauksen, josta löytyi etsimäni elokuva jatko-osineen.

Ilo jäi lyhyeksi. Syystä tai toisesta juuri se jatko-osa, jonka halusin ehdottomasti ja ainoastaan katsoa, ei ollut tätä kautta saatavilla, vaikka sen ”kansikuva” komeili muiden joukossa.

Hätä keinot keksii. Päätin lyödä kaksi digikärpästä yhdellä iskulla: olin nimittäin hankkinut heräteostoksena televisiokauppojen yhteydessä Chromecast-mediatoistimen ja nyt sain tilaisuuden testata sitä. Edessä oli siis lisää aina niin antoisia elektroniikkalaitteiden asennnushommia, jotka sujuivat jo toisen kerran saman illan aikana (lähes) ongelmitta.

Ei muuta kuin tabletti käteen, yhteys toiseen suoratoistopalveluun ja avot: etsitty klassikkoleffahelmi löytyi Applen App Storesta muutamassa sekunnissa.

Etusormeni osoitti jo Vuokraa-näppäinta, kun jossain alitajuntani sopukoissa alkoivat hälytyskellot soida. Muistin kollegani neuvon: ”Kannattaa pysyä yhdessä käyttöjärjestelmäperheessä.”

Viisas neuvo, josta otan vastaisuudessa vaarin. Kävi nimittäin ilmi, että Chromecast ja iPad eivät välttämättä ole se toimivin yhdistelmä. Puolen tunnin googletuskin sen kertoi: App Storesta hankittujen leffojen toistamiseen Chromecastilla ei tuntunut löytyvän ainakaan helppoa saati kätevää tapaa. Itse kukin tietysti suojelee bisnesreviiriään.

Kaukosäädin ja iPad olivat lähtökuopissaan viimeiselle lennolleen tv:n läpi, kun muistin kaverini maininneen päivittäneensä Apple TV:n uuteen versioon.

Hyvällä onnella kaupan olisi siis lyhyehkön ajomatkan päässä toimiva ratkaisu pientä ihmistä riivaavaan ongelmaan.

Soitin Stefille, joka lupasi etsiä mediatoistinta varastojen kätköistä. Ajomatkan aikana saapui mieltä piristävä tekstiviesti:”Löytyi!”

Löytyihän se, mutta perillä kävi ilmi, että kaukosäädintä, jota tarvittiin soittimen resetointiin, ei löytynyt. Uudemman version kaukosäädin ei tietenkään ollut yhteensopiva vanhentuneen laitteen kanssa.

Ärräpääpurkaukseni saattoi osaltaan avittaa luovaa ongelmanratkaisuamme, sillä Stefi muisti Mikan, jolla oli toistimen kaivattu versio.

Loppuilta (joka oli jo melko pitkällä) sujui lyhyesti kerrottuna näin: soitin Mikalle, ajoin hänen luokseen lainaamaan kaukosäädintä, palasin Stefin luokse, joka resetoi Apple TV:n, ajoin takaisin kotiin, asensin lainaamallani kaukosäätimellä lainaamani Apple TV:n, asensin Applen kaukosäädin-sovelluksen iPhoneeni, paritin kännykän ja mediatoistimen ja vuokrasin elokuvan.

Se oli juuri niin hyvä kuin muistin.