Eläinlajit, joiden koiraat poikkeavat voimakkaasti naaraista, saattavat olla alttiimpia kuolemaan sukupuuttoon, kertoo uusi tutkimus. Näin kävi ainakin 66–88 miljoonaa vuotta sitten eläneille raakkuäyriäisille.

Seksuaalivalintaa selvittänyt laaja tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä. Siitä ovat uutisoineet New Scientist lehti  ja Phys.orgverkkosivusto.

Eläinkunnassa ilmenevä seksuaalivalinta, jonka perusteella koreimmat tai muuten edustavimmat koiraat valikoituvat pariutumiseen, saattaa viedä niiltä energiaa muusta selviämisestä. Biologit ovat väitelleet siitä, miten seksuaalivalinta vaikuttaa lajien pidempiaikaiseen elinvoimaisuuteen.

Asiaa on vaikea selvittää eläviltä lajeilta. Paleontologi Gene Huntin tutkijaryhmä Smithsonian Instituutista Yhdysvalloista on tutkinut 93 lajia pieniä raakkuäyriäisiä, jotka elivät 66–88 miljoonaa vuotta sitten.

Tutkimusryhmä kävi läpi yli 6 000 äyriäisnäytettä. Ne ovat eläneet kuorissa, jotka ovat pienempiä kuin unikonsiemenet.

Näillä muinaisilla äyriäisillä on selkeä ero sukupuolten välillä: pitkulaiset ovat koiraita, pienemmät ja pönäkkämmät naaraita. Pitkulaisessa kuoressa on ollut suojassa koiraan suuret sukupuolielimet.

Kun tutkimusryhmä oli käynyt läpi tuhansia näytteitä, 93 raakkuäyriäislajia päätyi lopulliseen tutkimukseen. Tutkijat havaitsivat, että niistä jotkut lajit esiintyivät miljoonia vuosia, mutta jotkut ainoastaan muutaman satatuhatta vuotta.

Koiraan suurempi koko ja muoto näytti olleen merkittävä tekijä siihen, mitkä lajit elivät lyhyemmän aikaa.