Lontoossa toimiva Prindiville Design on tehnyt pienen erän Defendereitä, jotka kelpaavat vaikka kuninkaallisille.

Oikeastaan ingressi on vähän virheellinen, sillä Land Roverin Defender on kelvannut kuninkaallisille ihan sellaisenaankin, kuten nähdään muun muassa Kuningatar-elokuvassa. Mutta Prindivillen tiimi kehitti Defenderistä niin ulkonäöltään kuin sisustukseltaan ylellisen muunnoksen. Auton arvoa lisää rajoitetun sarjan pieni koko, vain 25 autoa.

Prindiville valmistaa autot yksilöllisinä asiakastilauksina, joten ostaja voi räätälöidä Defenderinsä mielensä mukaan. Yhteistä on kuitenkin moottorin tehon nosto, jonka voi valita neljästä vaihtoehdosta. Tehokkaimmassa on voimaa vakiomallin 90 kW:in sijaan 140 kW ja suurin vääntömomentti on 460 Nm. Teho riittää kiihdyttämään lyhyen mallin nollasta sataan kymmenessä sekunnissa.

Vaihteistona on vakiona kaksialueinen kuusivaihteinen käsivalintainen, mutta autoon saa myös automaattivaihteiston. Erikoismallin jousitus ja jarrut on säädetty kasvaneen voiman vaatimusten mukaisiksi ja alle on asennettu 18-tuumaiset kevytmetallivanteet. Äänieristyksen parannus on varmasti tervetullut muutos.

Sisustus on muutettu kokonaan kojelautaa lukuun ottamatta, sillä edessä on Cobran valmistamat istuimet, joissa on nahkaverhoilu. Korkeatasoista italialaista nahkaa on riittänyt myös takaistuimille ja ohjauspyörään. Yhteyksiä voi hoitaa viisituumaisen televisiovastaanottimen avulla, johon on kytketty langaton internet, DVD-soitin, navigaattori ja Bluetooth.